YHTEISTYÖ / OMAELÄINKLINIKKA
Elnan tutkimukset etenivät nopeasti. Maanantaisen kartoituksen jälkeen käytin koiran tiistaina osteopaatin tsekissä, ja jo keskiviikkona koiran erikoisen väriset hampaat röntgenkuvattiin Riihimäen Omaeläinklinikka Ehelin toimipisteellä.
En ollut koskaan ennen käynyt toimipaikalla, mutta olin kuullut toimipisteestä paljon hyvää jo ennen, kuin siitä tuli Omaeläinklinikka -ketjun alaisena toimiva yksikkö.
Ehelin odotushuone oli aivan yhtä viihtyisä, kun toisenkin paikkakunnan toimipisteellä. Tiskillä palvelevien hoitajien vastaanotto oli vähintäänkin yhtä aurinkoinen kuin ikkunoista paistava pakkasaurinko ja se on asia, jota todella osaan arvostaa.
Usein tilanteet joissa eläinlääkärin vastaanotolle täytyy hakeutua, ovat lähtökohtaisesti jännittäviä tai jopa pelottavia myös meille omistajille, joten hyvä ja iloinen ensivaikutelma tekee jo paljon rentouttaen tunnelmaa.
Se on paljon se, sillä lapsuudessani ja nuoruudessani kärsin eläinlääkärikammosta. Minulle oli tyypillistä pyörtyä eläinlääkärin vastaanotolle kerta toisensa jälkeen, mikä äkkiseltään kuulostaa aika hassulta. Tätä tapahtui siitä alkaen, kun sain 11-vuotiaana ensimmäisen koirani, jonka eläinlääkäri arvosteli erittäin kriittisin sanakääntein jo ennen, kuin koiranpentua oltiin edes rokotettu.
Eläinlääkärin mielestä paperittomana cockerspanielina hankittu pentu olisi pitänyt saman tien lopettaa. Olimme päätyneet typerään ja sairaaseen rotuun, jonka kärsimyksiä ei hänen sanojensa mukaan olisi tarvinut enää ollenkaan pitkittää. Eläinlääkäri tokaisi, että samapa tuo lopettaa koira samantien. Kyseessä oli tuolloin koiranpennun kutiava, kuiva ja hilseilevä iho ja myöhemmin toisen ammattilaisen kanssa todettu harmiton vaiva, josta päästiin ruokavalion muutoksilla.
Muistan, kuinka eläinlääkärin tiukkasanainen arvostelu kaikui korvissani yhä vain kauempaa – ikään kuin tunnelin päästä samalla, kun kaikki valot ja värit alkoivat sekoittumaan toisiinsa. Sitten pimeni. Seuraava mielikuvani onkin siitä hetkestä, kun avaan silmäni ja katson suoraan yläpuolellani olevaa loisteputkilamppua. Ymmärrän herääväni vastaanottohuoneen lattialta.
Sinä päivänä sain riesakseni eläinlääkärikammon, joka istui tiukassa. Se ei kuitenkaan vähentänyt tarvettani olla lemmikkieni tukena vastaanotolla, oli kyseessä sitten korvatulehdus tai mikä tahansa muu vaiva. Silloisella elämänkatsomuksellani koin eläinlääkärin vakavana ja synkkäsävyisenä paikkana, jossa jännitin kerta toisensa jälkeen, jouduttaisiinko rakas lemmikkini lopettamaan.
Kun tärisyttävään jännitykseen lisätään kirkkaat valot, omituinen hajumaailma ja kova huoli rakkaan perheenjäsenen terveydentilasta, coctail on jo valmis. Ei vaadittu enää paljoakaan – kipuisen koiran ulahdus, epäonnistunut verinäytteenotto tai eläinlääkärin otsan rypistys – ja minä olin jälleen kanveesissa. Sama kaava toistui vuosia, oli mukanani sitten koira, hamsteri tai hiiri.
Jännitys ja eläinlääkärikammo meni sittemmin ohi itsekseen iän ja kokemuksen kartuttua. Se ei kuitenkaan poista sitä, että jos jo vastaanotolla palvelee tympeä tai jopa ahdistuneen kiireiseltä vaikuttava asiakaspalvelija, lähtökohdat onnistuneelle tutkimukselle eivät ole kovinkaan hyvät. Kun eläinlääkärin huoneeseen sitten astuu varovaisen varautunut, jo vastaanotolla ahdistunut koiranomistaja ja sen tunnetiloja sienen lailla imevä koira, ei tarvita kovinkaan suurta päättelykykyä, kun voidaan jo aavistaa, miten tutkimukset sitten menevät.
Onneksi Omaeläinklinikan asiakaspalvelun laatu oli jälleen ensiluokkaista. Meidät huoneeseensa vastaanottanut eläinlääkäri ja myöhemmin avuksi tullut hoitaja tekivät hyvää työtä tutkiessaan ja käsitellessään koiraa kauniisti. He loivat yhdessä huoneeseen sellaisen tunnun, ettei minua ollenkaan hirvittänyt jättää nelijalkaista ystävääni heidän käsiinsä siksi aikaa, että he saisivat työnsä tehtyä koirani hammaskaluston kuvaamisen ja diagnosoinnin suhteen.
Koska osa hampaista oli todellakin osittain violetin punaisia, olin varautunut siihen, että mikäli eläinlääkärillä olisi aikaa, ne poistettaisiin samalla nukutuksella. Lisäksi olin tiistaisella osteopaattireissulla huomannut Elnan anturassa pienen patin, jonka ulkonäön perusteella arvelin, että sen sisällä olisi esimerkiksi koteloitunut lasinsiru tai muu ulkoillessa mukaan tarttunut vierasesine. Niinpä pyysin eläinlääkäriä katsomaan sen samalla, kun koira nukutettaisiin hammaskaluston röntgenkuvauksia varten.
Kun olin rapsutellut koiran uneen, hoitajat tulivat hakemaan sen varsinaiseen toimenpidehuoneeseen. Minä lähdin takaisin lähistöllä sijaitsevalle toimistolleni odottamaan, mitä omituisen värisille hampaille tulisi tehdä tai olisi tehty. Saisinko kotiini kulmurinsa menettäneen lemmikin ja kuulisinko, mistä hampaiden erikoinen väri oli peräisin.
Kun palasin takaisin klinikalle, minua odotti koira joka oli saanut pitää kaikki hampaansa. Hammaskalusto oli kiillotettu nukutuksen yhteydessä samalla, kun hammaskiveä oli poistettu. Toimenpiteen aikana oli käynyt ilmi, että yksi etuhampaista oli katkennut paljastaen juurikanavan. Se saattoi hyvinkin olla syynä kipuiluun ja koska juurikanava todella oli esillä, eläinlääkäri suositteli hampaan poistoa lähitulevaisuudessa.
Entä punaiset hampaat sitten? Eläinlääkäri epäili, että värimuutos olisi seurausta hampaisiin kohdistuneesta iskusta ja sitä seuranneesta verenvuodosta. Toisin sanoen, hampaissa oli mustelmia tai sellaiseksi ne ainakin diagnosoitiin. Röntgenkuvissa oli ilmennyt, etteivät hampaat ole kuolleita eivätkä ne täten vaadi jatkotoimenpiteitä: korkeintaan röntgenkuvauksin tehtävää seurantaa.
Mutta se, mikä minut yllätti, oli pienistä poskihampaista löytynyt TR tauti. Se oli aiheuttanut poskihampaiden juuriin pieniä mikromurtumia, joiden puolesta kovaa purtavaa pitäisi tulevaisuudessa välttää. Ystävällinen hoitaja esitteli minulle röntgenkuvissa näkyvät murtumat ja kertoi, että tauti on yleisempi kissoilla, kuin koirilla. Leikkisästi sanottuna Elnalla on ollut lottovoittajan tuuri, kun se on saanut riesakseen koirilla varsin harvinaisen taudin.
Hampaiden juuria nakertava TR tauti ei muuten ainakaan toistaiseksi aiheuta muutoksia koiran eloon, mutta koska hampaiden vahvaa rasitusta ja kovaa syötävää on vältettävä, arkeen astuu kokonaan uusi rutiini koiran hampaiden pesun myötä. Hoitaja paljasti, että jos Elnan kanssa harrastettaisiin aktiivisesti vaikkapa suojelukokeita, jouduttaisiin harrastusvalintoja todella miettimään uudelleen.
Kun olimme käyneet diagnoosin ja hoito-ohjeet läpi, aulaan talutettiin surkean näköinen otus. Elnan tassussa oli side, koska eläinlääkäri oli katsonut nukutuksen yhteydessä anturasta löytyneen patin, jonka sisällä ei kuitenkaan osoittautunut olevan vierasesinettä ja nyt myös pieni leikkaushaava oli pidettävä suojattuna ja kunnossa.
Se hammas, joka oli katkennut paljastaen juurikanavan, tulisi vielä poistaa, mutta muuten saatoimme lähteä kotiin sisäistämään uutta diagnoosia ja sen mukanaan tuomia, hieman uudenlaisia raameja arjelle.
Vieressäni seisovan koiran koko elekieli oli hiljainen ja sanaton. Kyllä se siitä, sanoin tokkuraisena ympärilleen katsovalle koiralle. Mennään kotiin lepäämään.
