Arkea kolmen koiran kanssa – ja miten se toimii

img_6355

Olen viime aikoina miettinyt paljon arkea kolmen koiran kanssa, sekä ylipäätään koirien lukumäärää sekä rotuvalintoja – jotka muuten äkkiä saattavat vaikuttaa koirien lukumäärään.

Lisäksi olen saanut blogiini kommentteja, joiden kirjoittajat ovat kiinnostuneita siitä, miten meillä menee. Miten kolme niin erityyppistä koiraa tulevat juttuun ja mitä touhuan koirieni kanssa arkisin; minkälaista liikuntaa tarjoan koirilleni ja mitä koirani syövät.

Kaikkein mielenkiintoisin ja näppejäni polttelevin aihe on kuitenkin elo laumassa, eli se, miten koirani tulevat juttuun keskenään. Aion kertoa tulevaisuudessa tarkemmin koirieni ruokailutottumuksista, liikunnasta ja kunkin koiran kuulumisista, mutta en malta olla aloittamatta laumaelosta.

Laumaeloa

Laumamme on tällä hetkellä sukupuolijakaumaltaan hyvin haasteeton, sillä taloudessa on yksi leikkaamaton uros (Into, kahdeksan vuotta), yksi leikattu narttu (Elna, seitsemän vuotta) ja yksi leikattu, nuori uros (Olmi, pian 2 vuotta). Koiria ei ole lähdetty leikkelemään suinkaan laumaelon vuoksi, vaan nuorimmaisten koirien sterilointi ja kastrointi ovat puhdasta sattumaa.

Elnan kohdalla koiran sterilointiin johti käytännön syyt: urosvaltainen lauma (tuolloin Inton lisäksi laumaan kuului leikkaamaton cockerspanieli Romppu sekä leikkaamaton skotlanninterrieri Remu) ja minun lähtöni armeijaan.

Olmi puolestaan kastroitiin lokakuussa 2016 terveydellisistä syistä, sillä sen piilossa ollut kives sijaitsi vatsassa, mikä olisi voinut myöhemmin aiheuttaa ongelmia. Tästä operaatiosta en olekaan ehtinyt vielä kirjoittamaan, joten jos on jotain, mitä haluat asian tiimoilta kysyä, kysy kommenttikentässä.

Joka tapauksessa ongelmia silloin, kun lauma koostui kolmesta leikkaamattomasta uroksesta ja leikatusta nartusta, tai nyt, kun laumaan kuuluu leikkaamaton uros, leikattu narttu ja leikattu uros, ei ole ollut.

* * * * *

Laumaeloa urosten kesken

Se, että olen elänyt arkeani jo vajaan kymmenen vuoden ajan koiralauman kanssa, on tehnyt minusta vahvan laumateorian kannattajan. Olen vuosien varrella käynyt jos jonkinlaisilla luennoilla ja koulutuksissa, ja tiedän, että mainitsemalla asiasta täällä saatan herättää paljon kysymyksiä.

Laumateoriaan tukeutuminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita koirien pelottelua, fyysistä alistamista tai vanhoihin häkkisusiteorioihin luottamista, mihin sillä ikävä kyllä on kurja kaiku. On todellinen sääli, että koirankoulutus on vuodesta toiseen yhtä mustavalkoista, eikä harmaan sävyjä haluta nähdä, ja niinpä siihen sisältyy vain kaksi ryhmää:

  1. Ne, jotka pääsevät taivaaseen, ja jotka naksuttelevat, sheippaavat, kannustavat ja nakittavat koiriaan alati arjessa, sekä
  2.  ne, jotka joutuvat helvettiin, ja käyttäytyvät koiriaan kohtaan väkivaltaisesti tai vähintäänkin hallitsevat koiriaan puhtaasti pelolla.

Oikeastihan asia ei ole näin mustavalkoinen, kuten ei elämä yleensäkään. Valkoisen ja mustan välissä on kaikki harmaan sävyt, puhumattakaan kirkkaista sateenkaaren väreistä!

Minun mielestäni tärkeimpiä arvoja koirankoulutuksessa ja -kasvatuksessa on nakittamisen tai väkivallan sijasta puhdas johdonmukaisuus, molemmin puolinen luottamus ja yhteistyö. Mikään edellä mainituista ei tule ilmaiseksi, eikä etenkään väkivaltaisesti koiraa tai koiria kohdeltaessa.

Laumaeloa

Laumateoria perustuu väkivallan sijasta koiran sisään rakennettuun laumaviettiin, jonka päämääränä on hyväksynnän saavuttaminen ja yhdessäoleminen, mikä koiran alkuperää ajatellessa on mahdollistanut koiran hengissä säilymisen ja mahdollisen suvun jatkamisen.

Hyvä esimerkki laumavietin voimasta on metsässä eteen sattuva pupu, joka laukaisee saalistustilanteen. Sillä silmänräpäyksellä varmasti tiedät, tuleeko koira kutsusta luokse (laumavietti, hyväksynnän saavuttaminen) vai ohjaako sitä vielä vahvempi saalistusvietti (pupu).

Laumavietin perusedellytys on se, että koira arvostaa omaa ihmistään. Jo pelkästään tämä pois sulkee väkivallan käytön ja koiran pelottelun kokonaan, sillä väkivaltainen tai pelottava johtaja ei ole arvostettu johtaja.

Mikä sitten saa koiran arvostamaan ja luottamaan omaan ihmiseensä? Oman näkökulmani puolesta arvostukseen ja luottamukseen ajaa turvallinen ja johdonmukainen elinympäristö, jonka takaaminen on ihmisen, koiranomistajan tehtävä. Se on tehtävä, joka ei rajoitu neljän seinän sisälle tai treenikentälle, vaan jatkuu kaikkialla kaiken aikaa. Se on mielestäni koiranomistajan tärkein tehtävä, samalla tavalla, kun äidin tärkein tehtävä on taata omalle lapselleen turvallinen ja johdonmukainen ympäristö kasvaa.

Turvallinen ympäristö

Luettuani kymmenisen vuotta sitten Pertti Vilanderin Koirankorjauskirjan ja Jann Fennellin Kuuntelen Koiraani, olen todella alkanut testaamaan molempien kirjojen oppeja arjessa ja ohjannut Intoa jo pennusta saakka toimimaan laumavietillä. Into oli kokeeni onnistunut tuotos, jonka seurauksena sama kasvatusmetodi on pätenyt myös seuraavien koirien kohdalla.

Minun onnekseni en ole joutunut kasvattamaan koiriani yksin, vaan minulla on ollut tukena koirieni kasvatuksessa joukko tasapainoisia ja luotettavia koiria ja heidän omistajiaan, jotka ovat tukeneet ja opastaneet minua vuosien saatossa.

Laumavietillä työskentely tuo eteen valtavan skaalan mahdollisuuksia, sillä koiran arvostaessa sosiaalista palkkaa, sen silmissä ei enää kiilu pelkästään lihapullien kuvat ja se tekee töitä ihmiselle, eikä ihmisen taskussa oleville herkuille. (Toim. huom. Toki Inton silmissä kiiluu aina lihapullien kuvat, oli kasvatusmetodi mikä tahansa.)

Sen lisäksi, että laumavietin avulla voi rakentaa mutkattomasti toimivan arjen, siihen tukeutuen voi myös opettaa temppuja. Ja nimenomaan temppuja. Mielestäni on mielenkiintoista, miten jotkut koiranomistajat opettavat koiransa toimimaan arjessa erilaisten temppujen varassa, kun todellisuudessa arjessa pitäisi puhua kasvatuksesta ja yhteistyöstä sen sijaan, että alleviivattaisiin herkkuja ja koiran palkitsemista (=temppuja).

Olen opettanut esimerkiksi Olmin sivulletulon, seuraamisen ja paikallaolon laumavietin avulla, mutta aion ensi keväänä parempien ulkoilusäiden koittaessa tuoda liikkeisiin näyttävyyttä ja voimaa saalisvietin avulla (lelu) ja ruokapalkalla. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka minä lasken tempuiksi.

Sen sijaan lenkillä käyttäytymisen, vapaana siististi lähietäisyydellä kulkemisen tai minkään arjen perustaidon ei mielestäni koskaan pitäisi perustua temppuun vaan yhteistyöhön ja koiran peruskasvatukseen.

Voisin kertoa kuvitteellisen ja vertauskuvallisen, sekä täysin kärjistetyn esimerkin siitä, kuinka ihmislapsi piirtää tussilla uuden omistusasunnon vasta tapetoituun seinään. Kuinka moni tällaisessa tilanteessa lähestyy lasta iloisesti hymyillen ja sanoo, että saat tikkarin, jos suostut lopettamaan piirtämisen nyt heti? (Älä pahastu, en minä oikeasti verrannut koiran kasvatusta lapsen kasvatukseen.)

Koska hyvä laumanjohtaja on luotettava ja johdonmukainen, sekä ennen kaikkea reilu, olen aina tarvittaessa puuttunut koirieni epäreiluun käyttäytymiseen, jossa esimerkiksi nuorimmaista on höykytetty turhasta.

Mielenkiintoista koko asiassa on koiranlukutaidon ja ymmärryksen kehittyessä huomata, että nuorimmaista harvoin höykytetään turhasta! Siksi asetelma onkin kääntynyt päälaelleen, ja toisinaan, kun vanhimmalla koiralla on ollut tarvetta puuttua nuorimmaisen käyttäytymiseen, olen itse tehostanut vanhemman koiran viestiä, jolloin nuorimmainen koira on joutunut sopeutumaan tilanteeseen uudella tavalla, päästäkseen taas nauttimaan lauman suosiosta.

Hyvässä ja toimivassa laumassa vallitsee molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus, niin keskinäisesti koirien välillä, kuin myös sen ihmis- ja koirajäsenten välillä. Kun koirien kanssa työskennellään johdonmukaisesti, ne tuntevat olonsa turvalliseksi ja turvalliseksi olonsa tuntiessaan ne käyttäytyvät johdonmukaisesti, jolloin niihin on helppo luottaa. Hyvä synnyttää lisää hyvää, ja oravanpyörä on valmis.

(Vastaavasti huonot kokemukset synnyttävät epäluottamusta, joka taas synnyttää lisää huonoja kokemuksia, ja noh, sellainenkin oravanpyörä on hyvin nopeasti valmis.)

Vastauksena kysymykseen siitä, miten koirani tulevat keskenään toimeen, voin vastata: loistavasti. Kaikilla on hyvä olla, ja tasapainoinen kasvatus yhdistettynä tasapainoisiin koirakontakteihin on vienyt meidät tilanteeseen, jossa jopa leikkaamaton uroskoirani tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Jutun juju lienee siinä, että koska todella haluan tehdä työni laumanjohtajana hyvin, valitsen koirilleni vain sellaista seuraa, joiden kanssa voin taata omien koirieni turvallisuuden. Sillä hyvä ruokkii lisää hyvää.

63

RevolutionRace – Facebookista ja Instagramista tutut housut

*Artikkeli sisältää mainoslinkkejä

RevolutionRace, Nordwand Pants & Illusion Fleece

Minä olen pihi. Kanssani ulkoilevat ihmiset ovat ehkä saaneet jo hävetä silmät päästään, sillä minulla on tapana uusia ulkoiluvaatteeni korkeintaan kerran viidessä vuodessa – mieluiten kuitenkin kerran 10 vuodessa.

Sama koskee kenkiä. Tästä syystä olen ollut muutaman tunnin metsälenkeillä vanhoissa sisäpelikengissä, lenkkareissa, tennareissa ja luottokengissäni Adidaksen Superstarsseissa. Toki sellaisissa yli viisi vuotta vanhoissa, jotka raaskii viedä metsään.

Vuosi sitten syksyllä ohjelmistoni ilmeisesti päivitettiin, sillä ostin isolla rahalla kengät, jotka on tarkoitettu metsässä ulkoiluun ja joiden hinnalla olisi saanut melkein vuokrattua pienen yksiön kuukaudeksi. Myyjä lohdutti minua kertomalla, että hoitamalla kenkiäni oikein, pärjäisin niillä melkein koko loppuelämäni.

Myöhemmin samana vuonna sain uudet maastoon suunniteltut lenkkarit ja talven varalle maineensa veroiset Icebugit (joista en aio ikinä luopua). Ja silloin huomasin, että ulkoilu on oikeastaan sitä mukavempaa, mitä osuvammat varusteet on onnistunut valitsemaan päälleen. Kyseessä on melkoisen terävä huomio ihmiseltä, joka on viimeiset 15 vuotta viettänyt lähes kaiken vapaa-aikansa koirien kanssa ulkona.

18122016_6051e2_960px

Housut, joita mainostetaan somessa

Loppukesästä tapahtui jotain hirveää, sillä samalla, kun vuosia vanhasta metsänvihreästä fleecehupparistani meni vetoketju, myös intin kurssipuvun housut saivat ikävästi osumaa niin, että polven kohdalle tuli reikä. Niiden housujen puntit olivat jo kuukausia repsottaneet rumasti ja lopulta, kun minua seurasi häntämainen pala kangasta kurssihousujeni lahkeesta totesin, että minun on tutustuttava tämän päivän housutarjontaan ennen, kun joudun lopulta lähtemään lenkille jonkun toisen housuissa tai kokonaan ilman housuja.

Ja juuri silloin Facebook -feediini iskeytyi RevolutionRacen mainos, ja tutkimustyön jälkeen päädyin tilaamaan itselleni Fritidsfabrikeniltä* naistenmallia olevat Nordwand -housut, joissa – mikä parasta – oli niin paljon väri- ja kuviovaihtoehtoja aina kirkkaan pinkeistä maltillisiin sävyihin, että oman värin ja kuosin valinta oli koko tilauksen hankalin osuus.

Nordwand Pants

Runsas väri- ja kuosivalikoima on etu, mutta käytännöllisyys ratkaisee

Päädyin valitsemaan tummat leopardikuvioset housut. Tässä mallissa* kevyemmät ja joustavammat palat on sijoiteltu polvien ja pepun kohdalle, mikä toimii käytössä loistavasti – housujen täytyy olla kestävät, mutta myös joustavat, sillä joidenkin koiralenkkien ”parasta antia” on koirankakkojen noukkiminen hoidetuilta alueilta. Nämä mahdollistavat sellaisen mainiosti paitsi jousto-osuuksiensa puolesta, myös riittävän korkean vyötärön osalta.

Lisäksi housuista löytyy peräti kuudet taskut ja nilkkojen kohdalla on tujakampaa kangasta olevat vahvikkeet, joiden ansiosta housut pysyvät pitkään ehjinä. Lahkeiden suussa on resorit ja tarranauhat, joten nämä saa laitettua kohlomaisten vaelluskenkienkin päälle, jos haluaa estää lumen pääsyn kenkiin sisälle.

Ennen tilauksen tekemistä luin Facebookista paljon näihin housuihin liittyvää kokopohdintaa, ja itse useimmiten M -koon vaatteisiin päätyvänä päätin tilata myös housut M-koossa, ja mielestäni ne vastasivatkin kokoaan hyvin. Toimitus oli ripeä ja luotettava, joten voin suositella näitä housuja lämpimästi – oman kokemukseni mukaan nämä ovat hintansa väärti!

RevolutionRace, Nordwand Pants

RevolutionRacen Illusion -huppari osaksi luottovaatteiden kaartia pikkuviasta huolimatta

Tilasin samaan lähetykseen myös Illusion* -fleecen, joka on päältä hiukan liukkaampaa kangasta ja sisäpuolelta miellyttävän pehmeää fleeceä. Vaikka se ei ole yhtä muhkea ja lämmin kuin rakas edeltäjänsä, se on ansainnut paikkansa ulkoiluvaatteiden top-3:ssa, sillä se on riittävän pitkä ja siinä on korkea kaulus sekä peukaloreiät, mikä tekee huppariin uppoutumisesta täydellistä.

Koska Illusion -hupparin ulkonäkö ja käyttömukavuus hipoo täydellisyyttä, oli suuri pettymys huomata, että alle viikon käytön aikana sen pintamateriaali alkoi kuitenkin nyppääntymään ikävästi.

18122016_6048e_960px

Sinulle, joka punnitset vaihtoehtoja

Huppari ei siis saa niin vahvoja suosituksia kuin samassa lähetyksessä tulleet housut, vaikka pieni nukkaisuus ei sinällään haittaa. Kaltaistani pihiä ihmistä tietenkin mietityttää, miltä tämä rahaa maksanut tuote mahtaa näyttää puolen vuoden päästä, ja näkeekö se ollenkaan esimerkiksi kaksivuotispäiväänsä, mikä on ehdottomasti matalin käyttöikä, jota hankkimaltani käyttötavaralta tai -vaatteelta odotan.

Tätä julkaisua ei suinkaan ole kirjoitettu ”blogiyhteistyön” merkeissä, vaan vilpittömästi teille, jotka vieläkin emmitte omien RevolutionRace -housujenne tilausta. Tähän artikkeliin on sittemmin, vuosia myöhemmin lisätty mainoslinkit, sillä artikkeli tavoittaa edelleen hyvin ulkoiluvaatteita etsiviä kanssasisaria ja -veljiä.

Moni ystäväni on housuni nähtyään kysynyt, ovatko nämä olleet hyvät – ja voin suositellen todeta, että kyllä ovat!

18122016_6041e2_960px

Pssst. Hei ulkoilija! Sinua voisi kiinnostaa myös artikkelini ”varustevinkit koiran kanssa ulkoiluun” tai ”koiran kanssa retkeily”! Löydät meidät myös Instagramista nimimerkillä @puremattaparas. Olen lisännyt Instagramiin myös hauskoja retkipaikkasuosituksia, jotka löydät oppaat -välilehdeltä!

333

Mätsärimenestystä

match show

Elna toissaviikonloppuna sekarotuisten 2. ja Olmi SIN-1 + BIS2.

Heh, kuinka vanha minun täytyy jo olla, kun haluan aloittaa lauseen toteamalla: nuorempana olin intohimoinen match show -harrastaja. Ei, mutta ihan totta, aikansa kutakin.

Aloitin match show -kehissä pyörimisen Nikin ja Rompun kanssa ollessani 12-vuotias ja varsinaiseen menestymisen makuun pääsin Rompun kanssa, joka oli melkoinen kehien kuningas. Se rakasti parrasvaloissa patsastelua ja huomion keskipisteenä olemista, ja liihotti pitkässä kiiltävässä turkissaan kehässä kuin kehässä tuomareiden sydämiin.

Olin innoissani kaikista nauhoista, joita se sai: punainen nauha oli merkki siitä, että the game is on ja sininen nauha puolestaan merkitsi sitä, että loppukisoissa sijoittuminen olisi helpompaa ja meillä olisi edelleen mahdollisuudet jopa BIS -kehään.

Mätsäreihin valmistautuminen alkoi jo edellisena iltana tai varhain samana aamuna, sillä Rompun valkoinen turkki vaati pitkäjänteistä huolenpitoa aina perusharjauksesta pesuun saakka. Sen pitkät, koiran nuuskiessa maata viistävät korvakarvat piti nekin harjata vielä juuri ennen kehään menoa, jotta koiran arvokkuus pääsi oikeuksiinsa. Voi niitä aikoja!  

Mätsäri

Minä & Elna kehässä, 2015.

Nykyisin mätsärit merkitsevät minulle pääasiassa tuttujen tapaamista rakkaan harrastuksen (koirien) parissa ja huvittelua koirieni kanssa. Ne edellyttävät koirien kynsien leikkaamisen ja pahimpien irtotuppojen harjaamisen, jonka myötä kehäkunto on valmis.

Into on sellainen jästipäinen möykky, jota en ole suotta raahannut kehään, mutta Elnan tulen usein ilmoittaneeksi sekarotuisten luokkaan, jossa se menestyy usein hyvin sievän olemuksensa ja huomiota herättävän värityksensä puolesta. Vaikka menestys on toissijaista ns. hauskanpidon ja kehäkokemuksen rinnalla, on aina yhtä ilahduttavaa, kun vieras ihminen arvoittaa esiintymisen palkintopallille saakka.

Myös Olmi on esiintynyt edukseen sen jälkeen, kun kehiin osallistuminen on ylipäätään ollut mahdollista. Erityisen hyvin sen parhaat puolet pääsevät näytille, kun whippettejä omistavat ystäväni esittävät sen kehässä rodulle uskollisella tyylillä.

Minun oma tyylini on enemmänkin; tehdään näin ja kokeillaan noin, oho, menipä jännästi – joten olen mielelläni antanut Olmin esitettäväksi sellaisille ihmisille, joilla on Olmille annettavaa, ja jotka itse ehkä haluavat kerätä kokemusta rodun esittämisestä. Koen, että se on win-win -tilanne – Olmi on kuitenkin koira, jonka kanssa en koskaan tule osallistumaan virallisiin näyttelyihin.

Ehkä jonain päivänä innostun ja Olmi vie minut kehään ja näyttää, miten homma klaarataan vinttikoiran kanssa, mutta sitä päivää odottaessa nautin mielelläni laatuajasta yksinomaan Elnan kanssa kehässä. Sitäpaitsi on yllättävän mielenkiintoista katsoa oman koiransa esiintymistä kehän ulkopuolella (tai Olmin tapauksessa: kehän ulkopuolella piilossa mammanpojan silmistä). Kokeilkaa vaikka!

Olmi mätsärissä

Olmi huippuesittäjien käsissä, 2016.

5