arki

Arkea ja arkisia artikkeleita elämästä koirien kanssa.

Mitä Sumu on opettanut vuoden aikana?

/ Jenna / Koiranomistajan pohdinnat, Käyttäytyminen, kasvatus ja koulutus / Jätä kommentti

Sumu muutti meille toukokuun 5. päivänä vuosi sitten. Olemme siis tällä päivämäärällä saaneet tutustua toisiimme vuoden ajan. Olemme jakaneet yhteistä arkea ja kuka tietää, ehkä molemmat oppineet jotakin toisiltamme.

Sumun ottaessani toivoin, että eläköitynyt valjakkokoira veisi arkemme uusille urille. Kaipasin elämääni sisältöä ja kipinää, jonka menetin kahden minulle hyvin tärkeän koiran kuoltua keskenään lyhyen ajan sisällä.

Minusta tuntui siltä, että minä ja nuoret whippettini Olmi ja Alpi vain lilluimme epämääräisessä välitilassa. Arjesta oli vaikea löytää sisältöä, inspiraatiota tai innostusta; onneksi meillä sentään oli toisemme – ja sitten, vähän myöhemmin Sumu.

Aluksi kahden viikon koejaksolle kotiimme muuttanut Sumu tulikin jäädäkseen. Se on tuonut mukanaan yhden alati viuhuvan hännän, paljon iloa sekä odottamattomia oivalluksia. Olen joutunut sen kautta pysähtymään itseni ja odotusteni äärelle yhä uudelleen. Aiemmin itsestään selviltä tuntuneet asiat ovat kohdanneet kiemuroita ja asettuneet sitten uusille uomille. Elämäni koirien kanssa on nyt aivan erilaista kuin ennen – ja sehän onkin juuri sitä, mitä alun perin toivoinkin.

Mitä Sumu on opettanut kuluneen vuoden aikana?

1. Ajattelevaksi ihmiseksi minä ajattelen melko vähän.

Yksi suurimmista oivalluksistani Sumun tulon jälkeen on, että jos hankin seisojatyyppisen lintukoiran, en voi saada paimentyyppistä palveluskoiraa. Ihan niin kuin minä jotenkin yllättyisin siitä, että keittiöön hankittu kahvinkeitin ei pesekään pyykkejäni puhtaan valkoisiksi. Kuulostaa vähän hassulta (kyllä vain), mutta tämä tieto todella pääsi yllättämään minut. (Kuten sanoin, näyttäisi siltä, että en ajattele kovinkaan paljoa.)

Laumala -yritystään pyörittävä Salli tiivisti asiaa hienosti taannoin Facebookissa. Hän puhui pentutestauksen tärkeydestä. Siitä, kuinka Opelia tarvitsevan ei kannata hankkia Ferraria. Ja siitä, kuinka Ferrarin moottorilla varustettu sirkkeli ei välttämättä ole kaikkein miellyttävin vaihtoehto lapsiperheen olohuoneen lattialle.

Olen saman asian äärellä – yllättynyt uuden kahvinkeittimeni ominaisuuksista siis – mutta onneksi kyseessä ei ole sirkkeli sen enempää, kuin lapsiperhekään.

En odottanut, että 18 vuoden koirakokemuksen jälkeen voisin edes takaperin silmät kiinni kävellessäni kompastua tähän päivän selvään asiaan. Mutta niin siinä vain kävi.

Onneksi vierelläni on häntäänsä vallattoman paljon heiluttava luppakorva, joka antaa pienen ajatusvirheeni anteeksi – kunhan vain nöyrryn oppimaan ja kuuntelemaan sitä, mitä se on tullut kertomaan.

Kun hankin Sumun, ymmärsin (ja halusin), että käsissäni on jotain uutta. Jotain sellaista, mistä minulla ei ole aiempaa kokemusta ja mikä voisi opettaa minulle jotain, mitä en vielä tiedä. Näyttää jotain, mitä en ole vielä koskaan aiemmin nähnyt. Ja niin Sumu totta totisesti tekikin. Halusin jotain uutta ja sitä myös sain.

Uusi ja minulle vieras tarkoittaa ennen kaikkea toisenlaisia lähestymistapoja, uusia näkökulmia. Lintukoiran kanssa samoillessani minun on turha odottaa, että sillä olisi halukkuutta pitää laumaa kasassa, kuten edesmennyt paimeneni teki. Tai noutaa metsän hienoimpia karahkoja näytille vain, jotta saisi nähdä häivähdyksen hymystäni, kuten edesmennyt noutajani teki. Sumu ei ole toisinto mistään edellisestä koirastani – eikä sen tarvitsekaan olla. Ja se on oppitunneista tuntuvin, mutta myös tärkein.

2. Aikuinen koira ei ole sama asia, kuin valmis tai puolivalmis paketti.

Aikuista koiraa hankkiessani luulin, että saan käsiini puolivalmiin paketin. Odotin, että pääsen helpommalla, kun koiranpennun naskalihampaat eivät retuuta kenkiä, roiku verhoissa tai pureskele maton kulmaa.

En ajatellut, että myös aikuinen koira voi pureskella maton kulmaa, tuunata verhoja ja jos nyt ei retuuttaa kenkiä, niin ainakin nyppiä sohvatyynyihin pieniä reikiä. Kuten jo postauksessani ”Miksi aikuisen kodinvaihtajakoiran hankinta hirvitti minua” pohdiskelin, koiranpentu on kuin tyhjä taulu, mutta aikuisella kodinvaihtajakoiralla on jo omat kiemuransa; kenties syvällekin pinttyneet toimintatavat ja ajatusmallit.

Entisenä ulkokoirana Sumulla ei onneksi ole jo perinteeksi muodostuneita tapoja verhojen tai sohvatyynyjen suhteen. Siitä huolimatta sekä verhot, että sohvatyynyt ovat kärsineet Sumun tulon jälkeen. Uskon sen heijastelevan ennen kaikkea meidän akkuja lataavien ulkoilumaastojen puutetta, josta viimeksi kirjoitin. Sumun kohdalla irtaimiston tuunaaminen ei ole mitenkään hälyttävä ongelma, mutta yllättää joka kerran toistuessaan.

Arvelin kyllä, että ulkokoirana olleen Sumun käyttäytymisen eteen saattaa joutua näkemään vaivaa. Odotin, että minun tulee opettaa se sisäsiistiksi (olin väärässä!) tai, että se saattaisi tuhota joitakin huonekaluja, jos ja kun se on tottunut vauhdikkaampaan elämänrytmiin ja tylsistyy kotioloissa.

Se, mitä en arvannut oli, että vielä lukuisten yhdessä vietettyjen kuukausienkin jälkeen koira saattaa yllättää tuhoamalla satunnaisesti jotain minulle kuuluvaa. Kenties hampaisiinsa saamansa kirjan sen jälkeen, kun kirja on koreillut kuonon korkeudella jo useiden kuukausien ajan – eräänä päivänä se vaan saattaa kohdata loppunsa, tuosta noin vain. Näennäisesti näyttää siltä, ettei ole väliä, onko taustalla tavanomaista aktiivisempi, tai tavanomaista rauhallisempi viikko – vai jotain siltä väliltä.

Meillä on vielä paljon opittavaa toisistamme.  

3. Jokainen koira on yksilö. Toista: jokainen koira on yksilö.

Kesäkuussa 2018 lopetettu paimenkoirani Elna oli arjessa enemmän, kuin oikea käteni. Se auttoi minua kasvattamaan whippeteistäni kunnon koirakansalaisia. Se ohjasi niitä lempeästi, mutta määrätietoisesti. Se osasi leikittää nuorempiaan, mutta myös asettaa niille selkeät rajat, joiden suhteen se ei ollut valmis kompromisseihin.

Minulla on vanhoissa Instagram -julkaisuissani lukemattomia muistoja tärkeistä hetkistä aiemman laumani kanssa. Sateisen lenkin jälkeisiä tunnelmia siitä, kuinka Elna kuivasi whippettejä huolellisesti nuollen. Ja siitä, kuinka poikien nahjustaessa sisätiloissa Elna tuli pysäyttämään leikin vaativalla murahduksellaan juuri ennen, kuin leikki olisi yltynyt sohvan selkänojaa pitkin toteutettavaksi ralliksi. Ulkoillessamme Elna tarkkaili koko laumaa ja piti sitä koossa. Jos Olmi ehtikin livahtamaan riistan perään, takaisin palatessaan Elnalla oli sille suorat sanat sanottavanaan.

Kun olin jotakuinkin selvinnyt Elnan kuolemasta ja katsellut aikani orvolta vaikuttavia whippettejä ajattelin, että aikuinen narttu laumassamme olisi oivallinen lisä. Laumani kaipasi särmää ja hahmoa, jolla olisi näkemystä ja auktoriteettia, sekä selkeä käsitys tietynlaisesta moraalista, jota Elna tuntui ilmentävän vahvasti.

– Mitäpä tästä sanotte, ajattelin viekkaana, kun laskin vuosia valjakon johtokoirana työskennelleen Sumun pihalle tutustumaan nuorisoon ensimmäistä kertaa. Vaan johtokoiran itsevarmuus ilman kaikkia sen (entiseen) laumaan kuuluvia hahmoja oli karissut tiehensä. Sitä hirvitti, kun se myöhemmin sisätiloihin saapuessaan kohtasi television, jonka mustalta ruudulta heijastui sen oma peilikuva. Ryhditön luppakorva hiippaili huoneesta toiseen, eikä yhtään tiennyt, mitä tulevan pitää.

Whippetit tarkkailivat omituista tulokasta ymmärtämättä, mikä otusta vaivasi. 6-vuotias narttu vaikutti niiden silmissä ihmeelliseltä. Vaikka ne tuntuivat ymmärtävän Sumun fyysisen iän, palakaan koiran olemuksesta ei henkinyt iän usein mukanaan tuomia ominaisuuksia (kuten itsevarmuutta). Sumun olemus henki enemmänkin hämmennystä uutta maailmaa kohtaan ja jopa pientä varovaisuutta sen suhteen, voisiko tähän uuteen, ympäröivään maailmaan luottaa. Se on luonnollista Sumun taustat huomioon ottaen, sillä se todella tuotiin sille aivan uuteen maailmaan.

Myöhemmin kuulin, ettei valjakkoa ylipäätään johda lauman kovin ja terävin koira. Ominaisuuksiltaan pehmeä ja luotettava eläin on luonteva vaihtoehto johtokoiraksi, sillä sellaiseen eläimeen valjakon ohjaaja pystyy täsmällisesti vaikuttamaan.

Kuukausien aikana Sumu asettui taloksi, mutta tästä aikuisesta nartusta ei koskaan tullut laumamme kiistatonta kuningatarta. Sen sijaan saimme oppipojan, jolle minä ja whippetit opetamme hyväksi havaitsemiamme käytäntöjä. Alpi rötväämisen saloja ja Olmi sellaisia seikkoja, kuten riistalle livahtamista metsän kulmalta.

Yhteenveto

Tärkein oppi liittyy siihen, millaista on hankkia uusi koira. Oli uusi koira sitten samaa tai eri rotua tai roturyhmää kuin aiempi koira, oli toiveena ja tulevaisuuden suunnitelmina sitten mitä tahansa, todennäköisesti olet keskittynyt ihan vääränlaisista asioista etukäteen huolehtimiseen tai aivan vääränlaisten asioiden odottamiseen. Käsiisi lasketaan joka tapauksessa kokonaan uudenlainen hahmo, täysin omanlaisensa koira.

Tulet saamaan koiran, jollaista et ole koskaan aiemmin kohdannut. Mutta pysy valppaana, sillä se on samalla koira, jollaista et myöskään tule enää koskaan myöhemmin kohtaamaan.

42

Ajatuksia arjesta koirien kanssa

/ Jenna / Koiranomistajan pohdinnat, Käyttäytyminen, kasvatus ja koulutus / 10 kommenttia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiitos kaikille edellistä postausta kommentoineille, siihen reaktion jättäneille ja kaikille, jotka ovat myötäeläneet matkassani mukana vuosien, kuukausien tai yksittäisten postausten ajan.

En edellistä postausta kirjoittaessani tiennyt, tulisinko enää millään tasolla jatkamaan koirasomen parissa. En halunnut luoda siitä itselleni taakkaa tai paineita. Pikkuhiljaa Instagramin päivittäminen tuoreilla kuulumisilla ja kuvilla tuntui aina vaan mukavammalta ja oli ihanaa huomata, että Suomesta löytyy edelleen paljon kaltaisiani koirarakkaita ihmisiä – eikä empatia, myötätunto ja läsnäolo ole loppujen lopuksi kadonnut mihinkään.

Kirjoitin keskiviikkona Instagram -julkaisuuni niin pitkän kuvatekstin, että tunnukseni meni jumiin, enkä saanut postauksia enää ulos. Kuvatekstiksi arkinen pohdintani oli aivan liian pitkä, ja jäsenneltyäni ajatuksiani uudelleen muistioon huomasin, että kuvatekstin sijasta käsissäni on uusi blogipostaus koira-arkeen liittyen. Jos haluat jatkossa seurata matkaamme viikoittain, ota @puremattaparas -tunnukseni Instagramissa seurantaan. Lupaan jatkossa tuottaa kevyempiä kuvatekstejä ja suoltaa pidemmät pohdinnat aina tarvittaessa tänne blogin puolelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ajatuksia arjesta koirien kanssa

Jos saisin muuttaa yhden asian arjessani koirien kanssa, se ei olisi koirien lukumäärä, vaikka toisinaan pohdiskelen, riittääkö jokaiselle yksilölle aikaa ja vuorostaan toisinaan, voisiko paimenkoira tuoda hyvää vastapainoa tämän hetkisille, melko itsenäisille rotuvalinnoilleni.

Jos saisin muuttaa yhden asian arjessani koirien kanssa, en muuttaisi asunnon tai pihan kokoa tai kotimme pohjaratkaisua, vaikka neliöitä on vähän, eikä talvivaatteiden säilytykselle meinaa löytyä hyvää ratkaisua.

En muuttaisi myöskään kotimme sijaintia, sillä asumme sopivasti Tampereen ja Helsingin välillä ja kaikki tarvitsemani palvelut ovat juuri sopivan matkan päässä.

Jos saisin muuttaa yhden asian arjessani koirien kanssa, se ei olisi auto tai pankkitilin saldo, vaikka uudempi auto olisi tietenkin hienompi ja rahaakin tarvitsee (etenkin koiralauman kanssa) aina.

Jos saisin muuttaa yhden asian arjessani koirien kanssa, muuttaisin kotimme lähistön ulkoilumaastot.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laatuajasta pakkopullaksi

Vasta viimeisin vuosi – siis elämä viimeisimmän muuton jälkeen – on osoittanut, kuinka tärkeä paikka metsä on oman henkisen hyvinvointini kannalta ja kuinka helppoa riman alittaminen on, mitä tulee koirien liikunnan tarpeesta vastaamiseen.

Olen yllättäen joutunut myöntämään itselleni, kuinka ennen niin odotetuista iltalenkeistä – yhteisestä laatuajasta koirien kanssa – on tullut kuin varkain vain kurjaa pakkopullaa, joka täytyy suorittaa vain siksi, että on pakko. Siksi, että se kuuluu tämän elämäntavan luonteeseen, eikä siksi, että minä itse aktiivisesti haluaisin sitä puhtaasti omista lähtökohdistani.

Aina ennen arkiviikkoihin mahtui useita pitkiä, maadoittavia ja jopa voimauttavia metsäsamoiluja yhdessä (vanhan) laumani kanssa. Siinä, missä joku muu ehkä katsoo arki-iltaisin televisiota, meidän voimamme seuraavan päivän haasteisiin löytyi puhtaasti metsästä. Sen tuoksusta, äänimaailmasta, mutkittelevista poluista ja koko kokemuksesta, joka tuntui liimaavan minua ja laumaani yhä vahvemmin yhteen. Loputtomilta tuntuvissa kesäilloissa meistä hitsautui lauma, jonka osaset eivät olleet täydellisiä, mutta joka toimi yhdessä täydellisesti – toimiva lauma kun on aina osiensa summa, samalla tavalla kuin toimiva joukkue tai työtiimikin.

Koirien arkiliikutus oli runsasta ja kun sen ylläpito tuli myös omasta tarpeestani, se pysyi tasapainossa ja koirienkin oli helppo vain yksinkertaisesti voida hyvin. Me kaikki voimme hyvin, sillä metsässä kaikki tuli luonnostaan: minun, koirieni ja keskinäisen suhteemme hyvinvointi. Kuinka suuressa roolissa metsä onkaan ollut elämässäni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hälyinen ympäristö ei edesauta aistien rauhaa ja palautumista

En enää löydä arkilenkeistä samaa aistien rauhaa ja palauttavaa voimaa. Päinvastoin ne ovat nykyisin niin kuluttavia, että voin vältellä lenkille lähtöä viimeiseen saakka – ja siltikin suorittaa vain minimin. Lenkit eivät enää anna, ne ottavat. Siinä, missä ennen niillä oli yhteen nivova voima, tunnen, kuinka ne nyt enemmänkin repivät meitä toisistamme.

Asumme vilkkaasti liikennöidyn autotien varrella ja arkiset lenkit koostuvat pääasiassa erilaisista variaatioista jalkakäytäviä pitkin. Se on melkoinen kontrasti siihen, kuinka joskus ennen työpäivää päästin koirat irti jo parkkipaikalla ja annoin niiden kulkea sänkipellolle, jossa ne herättelivät kehonsa uuteen päivään kukin omalla tyylillään: juoksupyrähdyksin, multaa tonkien tai heinää syöden.

Nykyinen maisema on päinvastainen, enkä voi ihailla pellolta nousevaa usvaa vain lintujen laulua kuunnellen. Asvalttitie, ohikiitävät autot, pyöräilijät, tiellä juoksevat kissat, silmiään pyörittelevät ohikulkijat ja toiset koiranomistajat pitävät paitsi koirieni, myös minun aistini valppaina. Vaikka tiedostan, että varsinaista vaaraa ei ole, kehoni pysyy jännittyneenä ja mieleni valppaana, mikä voi hyvinkin liittyä hyvin introverttiin olemukseeni ja taipumukseeni nauttia yksinolosta. Ympäristön tapahtumia tarkkaileva mieli ja keho pysyy aamulenkistä alkaen virittyneenä, eikä tunne helpota alkavan työpäivän aikana, vaan vasta viimeiseltä iltalenkiltä myöhään päivän päätteeksi kotiutuessa.

Yhteisestä ajasta koirien kanssa iltaisin on tullut mieltä ja kehoa kuluttava rasite, eikä siihen vaikuta se, kuinka hyvin tai huonosti kolme koiraa työskentelevät yhdessä minulle tai toistensa kanssa. Olen työskennellyt paljon koirieni arkitaitojen eteen, mutta kaikkea koirilta ei voi vaatia, vaan joskus asioita täytyy ymmärtää katsoa koirien luontaisten ja alkukantaisten ominaisuuksien lähteiltä.

Ajatus ei tietenkään lohduta, kun olen vähällä menettää järkeni, kun tien pientareella istuu jokin lukuisista alueemme vapaana ulkoilevista kissoista ja sekunnin murto-osassa Olmista tulee kiihkeä vinttikoira, joka ponnistelee koko kehonsa voimalla saadakseen vieheenä, saaliina näkemänsä eläimen hampaisiinsa. Sillä on remmi kaulassaan ja minä olen sitä voimakkaampi, mutta viime kesänä vastaava tilanne rusakon kanssa päättyi siten, että Olmin nahkapannan metalliosa katkesi ja koko koira katosi sateiseen horisonttiin minun, Sumun ja Alpin jäädessä hölmistyneenä sadekuuroon odottamaan, jospa Olmi vielä palaisi. Ja lopultahan se palasi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arjen valintoja

Onneksi meillä on auto, joka kuljettaa, kun vaan keksin minne. Vinttikoirat Olmi ja Alpi eivät niinkään tunnu nauttivan pitkistä maadoittavista metsäkävelyistä, vaan niiden mieleen on enemmänkin viikkoihin mahdutetut hiekkakuopparallit, joissa niiden kehot valjastavat alkukantaisen voiman räjähtäväksi nopeudeksi vain muutamien minuuttien ajaksi – ja sitten sprintterit palaavat jalkoihini tyytyväisinä, kaikkensa antaneina.

Tästä syystä olenkin viimeisen vuoden aikana kartoittanut kaikki 20 kilometrin säteellä kodistamme sijaitsevat hiekkakuopat mahdollistaakseni tämän vapauden ja nopeuden toteuttamisen whippeteilleni. Onneksi meillä on auto, mutta koirien fyysisen hyvinvoinnin kautta henkiseen hyvinvointiin vaikuttamisen soisi tapahtuvan arjessa helpomminkin, vaikkapa pienenä osana iltalenkkiä, joka alkaisi muulla tavoin, kuin Fordin starttaamisena parkkipaikalta.

Nyt kun ymmärrän, miten suuressa roolissa hyvin valittu asuinpaikka ja miellyttävät ulkoilumaastot ovat koirallisen ja luonnonläheisen elämäntapani kannalta, ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä tietoisia valintoja arjen hyvinvoinnin tehostamiseksi.

Minulle ja lemmikeilleni voimaantuminen luonnon ääressä on ehdoton lähtökohta, jonka puolesta alkuun pääsemme varmasti näkemällä ilta-aikojen ulkoiluun vaivaa siirtymällä miellyttäviin maastoihin autolla. Pidemmän päälle ratkaisu ei kuitenkaan ole toimiva, enkä halua ottaa sitä osaksi arkeani silläkään verukkeella, että muuten nykyinen asuinpaikkamme tuntuu niin kodilta, kuin koti vaan voi tuntua. Tämän asian suhteen en ole valmis kompromisseihin.

Edessä on eittämättä muutto, sillä en ole tunnistaa itsestäni ihmistä, joka välttelee iltalenkille lähtöä tai pitää ulkoilua koirien kanssa arjen pakollisena pahana. Lenkkeily koirien kanssa on niin suuri osa elämää koiranomistajana, että jos se tuottaa enemmän päänvaivaa kuin iloa, suosittelen todella lämpimästi – omasta kokemuksestani – tekemään asialle jotain.

Yhä vaativamman ja hektisemmän työelämän vastapainona on ensiluokkaisen tärkeää pystyä vaalimaan omaa henkistä jaksamista ja pääomaa vapaa-ajalla. Siksi on mielestäni erityisen tärkeää rakentaa palikat siten, että elämä koiranomistajana on pääasiassa kivaa ja antaa enemmän, kuin ottaa. Arkilenkkeilyn soisi olevan vaivatonta, mukavaa ja lataavaa ja itsensä maadoittaminen metsässä on hyvä olla osa arki-iltoja, jos se on mielen ja sitä kautta kehon paras palautumiskeino. Loppujen lopuksi avaimet omaan hyvinvointiimme ovat omissa käsissämme.

Ihania ja lataavia hetkiä koirienne kanssa – kompromisseilla tai ilman!53

Miten selvitä raskaaksi käyneeltä koira-arjelta?

/ Jenna / Koiran kanssa harrastaminen, Koiranomistajan pohdinnat, Yleinen / 3 kommenttia

Yllätyin siitä miten paljon uupumusta käsittelevä artikkelini poiki samaistuneita kommentteja ja yhteydenottoja somessa. Sain nopeasti käsityksen siitä, että en suinkaan ole ainoa koira-arkeen väsähtänyt, vaan yksi jos toinenkin on kokenut samanlaisia tuntemuksia.

Kun aihetta lähtee ajattelemaan, se ei ole mikään ihme. Sen lisäksi, että koirat ovat eittämättä huikea harrastus, ne ovat myös valtavan kokonaisvaltainen elämäntapa, joka vie pikkusormen jälkeen koko käden.

Koirat rytmittävät päivät, viikot ja viikonloput, vievät siivunsa lompakosta, aiheuttavat harmaita hiuksia käyttäytymisellään tai sairasteluillaan ja niin hyvässä kuin pahassa, kokoavat äkkiä ympärillemme toisia, yhtä koirarakkaita ihmisiä.

Lopulta koirat täyttävät myös Facebook -feedit ja tietyt rotuominaisuudet, harrastukset tai jopa harrastamattomuus aiheuttavat paineita meissä täydellä sydämellä koiriinsa orientoituvissa ihmisissä.

Koska en ole ainoa uupumuksen tunteita kokenut koiranomistaja, päätin koota käymieni keskusteluiden pohjalta listan vinkeistä, joiden avulla väsymyksestä voi koittaa hankkiutua eroon. Mikä on sinun vinkkisi listaan?

1. myönnä tilanne ja ole itsellesi armollinen – lepää

Riepooko lenkille lähtö? Eikö treenit enää maistu? Tiedosta tilanne ja ole itsellesi armollinen. Jos olet väsynyt, lepää.

Lepää niin paljon, kun on tarpeen, äläkä pakottaudu treeneihin huonon omatunnon, kirjoittamattomien sääntöjen tai paineiden takia.

Pienen loman jälkeen paluu harrastusten pariin on taas innostavaa – tarkoittipa loma sitten pienemmällä volyymilla toteutettua koira-arkea tai suurempaa irtiottoa arjesta.

Siispä anna itsellesi aikaa ja palaa harrastusten pariin vasta sitten, kun ne oikeasti tuntuvat taas mielekkäältä tavalta viettää aikaa.

2. pohdi arkeasi – work smarter, not harder

Mieti, mikä arjessasi mättää. Onko ongelma väliaikainen vai jatkuva ja mitä sille voisi tehdä? Jos ongelma on pitkäaikainen, keskustele siitä ja etsi tilanteeseen ratkaisu.

Siitä on seitsemän vuotta, kun itse hankkiuduin ongelmakoirakouluttajan pakeille. Siihen aikaan Into veti hihnassa, räyhäsi ohi ajaville rekoille ja traktoreille sekä kiljui vastaantuleville koirakoille sekä karkaili hallitsemattomana riistan perään. Elna oli koira, joka heti irti päästyään lähti omille teilleen välittämättä herkuista, joilla yritin sitä lahjoa.

Käynti ongelmakoirakouluttajan luona avasi silmäni ja sain koko touhuun aivan uuden perspektiivin, minkä myötä aloin myös itse työskentelemään ongelmakoirien parissa. Ymmärsin, että yhteistyö koiran kanssa on koko koiran kanssa jaetun elämän A ja O, ja siihen kuuluu paljon muutakin, kun koiran lahjomista herkuilla.

Jos arjessa ei ole varsinaisia ongelmia vaan väsymystä aiheuttaa jatkuva tarve aktivoida koiraa, koita maratoonilenkkien sijasta aktivointiin esimerkiksi koiran aamu- ja iltaruuan piilottamista maastoon tai uusien kokemusten tarjoamista vaikkapa hälyisellä lenkillä keskustassa. Usein raskas liikunta vain kohottaa koiran kuntoa ja saa sen jopa entistäkin energisemmäksi – tiedäthän sinäkin sen upean energisen olon, jonka saavutat hyvän liikuntasuorituksen jälkeen.

3. mene kerrankin sieltä, mistä aita on matalin – aina ei tarvitse olla reipas

Jos tiedostat, että väsymyksesi on kausittaista, hyväksy se ja elä arkeasi sen mukaisesti. Jos lenkille lähtö ahdistaa, panosta sellaiseen ulkoiluun, jonka koira voi tehdä omatoimisesti tai jossa todennäköisyys hankaliin tilanteisiin (esimerkiksi ohitukset, rusakot tai karkailu) on mahdollisimman pieni.

Itse huomasin kesän aikana, että meille hankalia tilanteita aiheuttaneet rusakot ovat aktiivisimmillaan illan hämärtyessä ja öisin. Niinpä aloin panostamaan koirien liikuttamiseen päiväsaikaan ja hämärän laskeuduttua käytin koirat vain lyhyellä pissalenkillä.

Toisinaan vein koirat hiekkakuopalle, jossa annoin niiden nuuskia, tutkia ja remuta sielunsa kyllyydestä. Itse istuin autoni takaluukulla tai kannon nokassa tyhjyyteen tuijottaen. Aina ei jaksa olla reipas.

Lisäksi sen sijaan, että olisin panostanut pitkiin arkilenkkeihin, panostinkin päiväuniin.

4. pyydä apua tai hanki apukäsiä arkeen

Monella ystävälläni tuntuu olevan apukäsiä omassa perhepiirissään, mutta minulla ei ole mahdollisuutta saada koirien hoito- tai lenkitysapua vanhemmiltani tai sisaruksiltani.

Sen sijaan liityin Facebookissa Koirakummit -ryhmään, josta löysin pari innokasta koirien kanssa puuhailusta kiinnostunutta ihmistä, joilla ei itsellään ole tällä hetkellä mahdollisuutta pitää omaa koiraa. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

5. Keskity muihin asioihin

On helppo tukahtua, kun koirat ovat silmien edessä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla, ja kaikenlaiset pörrökaverit täyttävät myös some -feedit.

Anna itsellesi reilusti päivä, viikko tai kaksi viikkoa, jolloin koirien kanssa puuhailu on minimissään ja saat hyvällä omatunnolla keskittyä muihin juttuihin.

Kultainen keskitie lienee aina hyvä avainsana ja vinkkinä kaikille hiljattain koirien maailmaan rantautuneille sanoisin, ettei missään nimessä kannata unohtaa koirattomia kavereita! He tuovat elämään tasapainoa. (Toisinaan on myös virkistävää keskustella sellaisen henkilön kanssa, joka ei osaa kyseenalaistaa koirasi rotumääritelmän mukaisuutta tai joka ei edes tiedä, edustaako koirasi jotakin puhdasta rotua.)

Jos sinulla ei ole ystäviä koirapiirien ulkopuolelta, pyydä treenikaveri treenikentän tai -metsän ulkopuolelle kahville tai lasilliselle. Tutustu persoonaan koiramaailman ulkopuolella!

6. ota kunnon irtiotto – kokonaan ilman koiria

Koirat muodostuvat äkkiä niin rakkaiksi ja tärkeiksi osaksi arkeamme, että lopulta ainoat matkat, joista unelmoimme, ovat näyttely- tai kisamatkat ulkomaille. Mutta mitäpä, jos joskus lähtisit jonnekin kokonaan ilman koiria?

Suosittelen kokeilemaan. On absurdia katsoa kelloa ja todeta olleensa yli 8 tuntia erossa koiristaan, mutta niiden luokse ei ole vieläkään kiire, koska ne ovat hyvässä hoidossa toisaalla. Säännöllinen ja ennalta ehkäisevä lomailu ilman koiria varmasti myös vähentää uupumisen riskiä.

7. Lakkaa vertailemasta itseäsi muihin

Sosiaalisesta mediasta on helppo bongailla erilaisia menestystarinoita ja toisten koirien saavutuksia. Koulutustunnukset, ruusukkeet ja arvostelut vain vilisevät silmissä.

Lopeta oman tilanteesi vertailu muihin ja unohda rotumääritelmän luomat odotukset tai treeniporukasta kumpuavat paineet. On ihan okei olla omanlaisensa koirakko ja tehdä asiat siinä ajassa, joka niiden tekemiseen sinun saappaissasi vaaditaan – tai olla kokonaan tekemättä. Uskon, että pystyt luomaan arjestanne onnellisen ilman titteleitä, joiden päälle koirasi ei edes ymmärrä.

Ole iloinen siitä, että olet ympäröinyt itsesi hyvillä ja aikaansaavilla tyypeillä ja keskity niihin asioihin, jotka tekevät sinusta ja koirastasi onnellisen. Oli se sitten treenaaminen, metsässä samoilu tai yhteinen perusarki ilman kommervinkkejä.

8. Lopeta pakoilu ja ole avoin – elämäsi helpottuu kummasti

Kielsin oman tilanteeni keksimällä erilaisia tekosyitä osallistumattomuudelleni, vaikka todellisuudessa ainoa syy oli se, että ei vaan huvittanut, enkä jaksanut.

Jos et jaksa lähteä treeneihin tai yhteislenkille, sano se ääneen. Joskus tilanteet kääntyvät jopa siten, että koirasi pääsee matkaan ilman sinua ja sinä saat kokonaisen illan lepäilylle – ja myöhemmin kotiin lepäilykaveriksi soveltuvan koiran!

9. Ole radikaali – tee mitä täytyy, jotta et huku syvemmälle

Joskus tarvitaan radikaalilta tuntuvia päätöksiä, muutoksia tai järjestelyitä. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että tätä juttua kirjoittaessani Olmi ei ole ollut kotona pariin viikkoon.

Kyse ei ole siitä, että Olmi olisi jotenkin hankala koira, vaan siitä, että minulle tuli mahdollisuus antaa se hetkeksi nauttimaan ainoan koiran roolista toisaalle ja samalla sain itse mahdollisuuden jatkaa Alpin kasvattamista sellaisten täysikasvuisten koirien parissa, jotka paitsi leikkivät sen kanssa, myös asettavat sille rajoja.

Rohkaisen myös muita tekemään tarvittaessa radikaalilta tuntuvia ratkaisuja. Arkeni on viime aikoina tuntunut naurettavan yksinkertaiselta, mutta jopa kammottavan tyhjältä, kun toinen nuorukaisista on toisaalla. Koen kuitenkin, että tämä on satsaus meidän kaikkien onnelliseen tulevaisuuteen – eikä kukaan kärsi tilanteesta.

10. löydä koira-arjen ilo uudelleen

Älä anna kirjoittamattomien sääntöjen, odotuksien ja paineiden syödä koiraharrastuksen iloa. Nähtävästi meillä kaikilla on hyviä ja huonoja kausia, ja jos arki tai treenit eivät kulje, voin vannoa, että ne eivät kulje myöskään väsyneenä tai turhautuneena. Salli lepo!

Koira-arjen iloa voi tavoitella pakenemalla koiran kanssa esimerkiksi mökille, jossa koiran kanssa liikkuminen on vaivattomampaa, kun taajama-alueella ryppyotsaisten kanssaeläjien silmien alla. Kun stressitekijät, kuten valittavat naapurit tai lenkkireitin varrella huutava räksyttäjä poistuvat, on helpompi löytää niitä iloja, joihin alunperin koiramaailmassa ihastui.

Erityisesti suosittelen ottamaan uuden, lempeämmän asenteen itseäsi ja lemmikkiäsi kohtaan. Meistä kukaan ei ole täydellinen, ja koiraharrastus kaikkineen olisi aika tylsää ja puuduttavaa, jos koirat toimisivat kuin robotit ja niiden kanssa kaikki tulisi ilmaiseksi.

Tiesitkö muuten, että koira ei ole ikiliikkuja tai alati bensaa liekkeihinsä kaipaava kone?

Myös koira voi uupua liiallisen rasituksen seurauksena ja usein ylivirittynyt koira tulkitaankin väärin.

Aktiivisen harrastuskoiran viikossa tulisi olla vähintään yksi lepopäivä, jolloin päivään sisältyy vain pikkulenkit ja muuten rentoa oleilua. Lisäksi olisi suositeltavaa, että kalenterivuoden aikana koiralla olisi noin kaksi 2-3 viikon jaksoa, jolloin koira olisi levossa, treeneistä lomaillen. Narttujen kohdalla lepojaksot on helppo ajoittaa juoksujen yhteyteen, mutta lepojaksot ovat yhtä tärkeitä myös uroskoirille.

Ylivirittyneisyyden lisäksi ylirasituksen oireita koiralla voivat olla mm. normaalia vaisumpi tai väsyneempi olemus, harjoitteluhaluttomuus, heikko toistokesto, ruokahaluttomuus, jäykkyys tai palautumisen hidastuminen. Levon ja rasituksen rytmittäminen on siis myös koiria treenatessa ensiarvoisen tärkeää, joten suhtaudu lepopäiviin ja -jaksoihin myös koirasi hyvinvoinnin kannalta.137