Kermat kakun päältä – elämää lomittajana

26/07/202109/09/2021 / Jenna / Yleinen / Jätä kommentti

Lomituskohteen rappusilla on helppo hymyillä — Kuva: Arto Vuorinen

Olen jälleen saapunut lomituskeikalta kotiin viikonlopun vierähdettyä lomittajan saappaissa. Lähdin torstai-iltana ajamaan kohti maalaismaisemia, jotka sitten jätin taakseni sunnuntaina, kun olin vielä aamulla jakanut hevosille ruuat, täyttänyt vesikupit ja tarkastanut niiden oman alueen siisteyden ja turvallisuuden.

Lähtöpäivän toimiin kuului myös petivaatteiden ja pyyhkeiden pesu, kuivumaan ripustaminen, pintojen pyyhintä ja imurointi. Tykkään siitä ajatuksesta, että reissuiltaan takaisin kotiinsa saapuvat ihmiset eivät ensimmäisenä joudu laukkujensa purkamisen lisäksi ryhtymään toimeen. Koska tämän lomittajan lomituskeikoilla liikkuu aina mukana kokonainen koiralauma, toinen vaihtoehto olisi, että asunto näyttäisi omistajaperheen saapuessa siltä, kuin siellä olisi asunut kokonainen karhukopla.

Lomituskeikat vain tulivat

Olen työskennellyt eläinten parissa koko ikäni niin kiihkeästi, että harrastuneisuuteni on vienyt minut jo alaikäisenä eläinsuojeluyhdistyksen luottamustoimien pariin. Sijaiskotivastaavan tehtäväkuva oli tuttua kauraa, kun jo lähtökohtaisesti kotona asuvien hoidokkien määrää ei voinut enää laskea kahden käden sormin. Koiria, kissoja, kaneja, marsuja, hamstereita, kesyhiiriä…

Sittemmin harrasteisuuteni on keskittynyt koiriin. Aluksi omiin, sitten rescue -koiriin ja myöhemmin ongelma- ja kodinvaihtajakoiriin. Minulla ei ole mitään eläinalan ammattikoulutusta, olen enemmänkin ajautunut eläinten pariin. Se ei tarkoita, ettenkö olisi lukenut kymmenittäin mielenkiintoisia kirjoja ja artikeleita ja istunut luennoilla ja koulutuspäivissä laidasta laitaan. Kokemuksen mukanaan tuoma silmä auttaa kyllä erottamaan esimerkiksi huonosti voivan eläimen paremmin, kuin yhdenkään kirjan kuvituskuva. Toki teoriatietoa on silti aina hyvä kerryttää kaveriksi.

En missään nimessä ole koulutusvastainen, olen vain hankkinut leivän pöytääni toiselta alalta. Sen myötä työskentely eläinten kanssa on jäänyt kevyeksi harrasteluksi. Rohkenen silti liputtamaan ns. luontaisten hevosmiestaitojen puolesta, tai tässä tapauksessa sellaisten taitojen puolesta, jotka saavat eläimen kuin eläimen kanssa työskentelyn käymään luontevasti. Luen koiria, kissoja ja niiden synnyttämiä tilanteita paremmin, kuin ihmisiä. Vaativat työelämän kiemurat ovat pitäneet huolen siitä, että omien lemmikkien määrä kotona on opiskeluaikojen jälkeen pysynyt kohtuullisena – jos neljästä saman katon alla asuvasta koirasta voidaan puhua kohtuutena.

Mahdollistajana kevyen rakenteen arki

Asuminen vaatimattomassa rivitaloasunnossa ja vahvemmin eläinten kanssa työskentely satunnaisina ajanjaksoina lomituskohteissa tuntuu siltä, kuin kerta toisensa jälkeen kuorisin kermat kakun päältä. Lähtökohtana on se, että muutin jo 19 -vuotiaana omakotitaloon maalle, jossa neljä vuotta viihdyttyäni ostin yhdessä silloisen avopuolisoni kanssa rivitalokolmion.

Tarkoitukseni oli eittämättä ponnistaa sieltä seuraavaksi suuremmalla tontilla varustettuun kiinteistöön, joka mahdollistaisi paremmin myös eläinten pidon, mutta asiat harvemmin menevät suunnitellulla tavalla. Päädyin eron myötä pieneen vuokrakaksioon ja sieltä edelleen kolmanteen ja neljänteenkin rivitalokohteeseen.

Rivitaloasunnoissa vietetyn taipaleen myötä minulle valkeni, miten paljon yksinkertaisempaa asuminen hyvässä rivitaloyhtiössä onkaan. Omakotitaloasumisessa on tottakai omat etuutensa, mutta omakotitaloelämä on eittämättä verrattain työlästä verrattuna rivitaloelämään, jossa ennätyksellinen lumen määrä ei automaattisesti tarkoita ennätyksellistä lumikolauksen määrää.

Kun vuonna 2020 aloin silmäilemään kotia, josta meille avautuisi mielekkäät ulkoilumahdollisuudet ja joka sijainniltaan palvelisi myös työelämääni, en varsinaisesti ollut suunnitellut niitä puitteita, joita tulevan kotimme tulisi edustaa. En etsinyt omakotitaloa, mutta en myöskään rivitalokotia – sellainen vain tuli eteemme. Tarkoituksenani oli vuokrata, ei omistaa, mutta niin siinä vain kävi ja minä kirjoitin paperit pankin kanssa.

Asun siis edelleen pienessä rivitalokodissa, joka on osoittautunut minulle lottovoitoksi. Koti tai sen pihamaa ei vaadi määräänsä enempää ylläpitoa, mutta silti pystyn käyttämään puutarhan mylläämiseen tuntikaupalla aikaa. Voin toteuttaa eläinrakasta puoltani satunnaisissa lomituskohteissa hyvin väsyttämättä itseäni työlään arjen alle. Tuntuu siltä, että elän unelmaani, vaikka vielä yksi unelma eläintenhoidon saralla on yhä toteuttamatta. Se on lomittaminen lampaiden parissa – lampaat ovat aina kuuluneet minua puhuttelevien suosikkieläinteni kirjoon, mutta niitä ei lomituskohteisiini ole vielä sattunut, ei siitäkään huolimatta, että niihin ovat kuuluneet kaikenlaiset eläimet papukaijoista hevosiin.

Mistä lomituskeikat saivat alkunsa ja mitä sitten tapahtui?

Kokosin kaikki lomituskohteista kertovat artikkelini tähän yhteen artikkeliin, jossa kerron myös tarinoita kulissien takaa.

Linkkien myötä pääset helposti lukemaan kokemuksistani ja lomituskohteissa vietetyistä päivistä, joita on aina värittänyt lämminhenkiset tunnelmat vilpittömien, mutta joskus myös ilkikurisiltakin tuntuneiden, eläinten parissa.

Vuonna 2017 lomituskohteissa kiertävään kokoonpanoon kuului myös novascotiannoutaja — Vuoden 2017 kokoonpanoon kuului myös edesmennyt novascotiannoutaja Into.

Taivaassa maalla

Elettiin vuotta 2017, kun jouduin kieltäytymään kummityttöni, nyt jo edesmeneen irlanninsusikoiran ottamisesta luokseni hoitoon, sillä olin juuri muuttanut pieneen alle 50 neliön kaksioon yhdessä neljän koirani kanssa.

Koiran omistajapariskunta kuitenkin ehdotti, että voisin asua koirineni koko hoitojakson ajan heidän luonaan ja niinpä vietimme lokakuun räntäiset vesisateet viiden koiran vahvuudella sänkipelloilla samoillen ja yhdessä leväten.

Erilaiset lomituskeikat saivat siis alkunsa sen myötä, kun olin ensin hoitanut tuttavaperheiden lemmikkieläimiä kotonani – kunnes siihen ei enää ollutkaan mahdollisuutta. Oli mahtavaa oivaltaa, ettei pienessä rivitalokaksiossa asuminen kuitenkaan loppuviimein estäisi rakasta elämäntapaa ja harrastusta: vain konseptin oli muututtava.

Lue artikkeli: Taivaassa maalla (2017)

Lomituskohteessa Alpi poistui rikospaikalta yön turvin — Tässä artikkelissa Alpi poistuu rikospaikalta yön turvin, mutta se ei jää keneltäkään huomaamatta.

Alpi on saapunut taloon – ja muita havaintoja

Kun konsepti on valmis, sen hyödyntäminen voi alkaa. Ei kulunut kauaakaan, kun löysin itseni belgianpaimenkoiran, kanien ja kalojen luota uudelta lomituskeikalta.

Tuohon aikaan Alpin, paikkaansa hakevan nuoren uroksen, taipumukseksi osoittautui merkitä uudet kulmat haisevalla yllätyksellä. Sellaisen toimittaminen ei katso aikaa (eikä paikkaa), kuten tämän helmikuussa 2018 kirjoitetun artikkelin myötä voidaan todeta.

Lue artikkeli: Alpi on saapunut taloon – ja muita havaintoja (2018)

Lomituskeikalla osa ehtii lempäämään enemmän, kuin toiset — Vuoden 2018 alkuun osuneella lomituskeikalla osa ehti lepäämään enemmän, kuin toiset. Kuvassa edesmennyt hollanninpaimenkoiramix Elna.

Paska reissu

Eläinten kanssa eläessä ei koskaan voi olla varma siitä, mitä tuleman pitää. Toisinaan paskamaiset asiat vain kuuluvat elämään ja toisinaan koirat, jotka pitävät itseään arvostettuina kakkatutkijoina, edesauttavat juuri sellaisien asioiden syntyä.

Minulla on lomituskeikoillani tapana jättää asunto ja sen irtaimisto vähintään yhtä siistiin kuntoon, kuin ne ovat paikalle saapuessani. Tämän periaatteen myötä olen aina viimeisenä lomituspäivänäni pessyt omat petivaatteet ja pyyhkeeni (tai toimittanut ne sovitusti likapyykkikoriin), imuroinut ja mopannut lattiat – ja toisinaan päätynyt myös pesemään mattoja.

Joskus ikäviäkin vahinkoja on käynyt. Erään kerran isäntäpariskunnan puiset lasinaluset olivat saaneet kärsiä ja toisessa kohteeessa vuosia myöhemmin Sumu oli repäissyt palan nojatuolia hampaillaan ukkosen yllättäessä yöllä. Jälkimmäisessä tapauksessa en ottanut vastaan minulle varattua palkkiota, jonka arvolla omistajapariskunta pystyi hankkimaan uuden vastaavan, virheettömässä kunnossa olevan tuolin.

Lue artikkeli: Paska reissu (2018)

Koirat pitivät hauskaa lomituskohteessa 2018 — Alpi, Olmi ja Elna pitivät hauskaa samalla, kun taivalsin lumikengissä jään poikki metsäsaarelta toiselle.

Rentouttava viikonloppu maalla

Vuosi 2018 taisi olla vuosi, jonka aikana tein ennätysmäärän lomituskeikkoja kaveri- ja tuttavapariskuntieni luona. Vaikka lomituskeikkoihin kuuluu paljon vastuuta niin eläimistä kuin asuinkiinteistöstäkin, ovat useimmat keikat olleet ennen kaikkea antoisia.

Kohde- ja eläinkohtaiset käytännöt sovitaan aina erikseen kiinteistöjen ja eläinten omistajien kanssa. Elämä omakotitalossa maalla pienen rivitaloasunnon sijasta on usein jo itsessään riittävän houkutteleva etuus lomituskeikan vastaanottamiseen. Myös uudet ulkoilumaastot ovat aina kiinnostavia, vaikka tuntemattomilta metsäsaarekkeilta ei löytyisikään tuhatsarvisia metsäkauriita.

Lue artikkeli: Rentouttava viikonloppu maalla (2018)

Alpi ja lomituskohteen vakiokalustoon kuulunut irlanninsusikoira — Edesmennyt kummityttöni irlanninsusikoira Cira ja Alpi -whippet

Arkiloma

Yli viikonlopun mittaiset lomituskeikat tarkoittavat usein sitä, että käyn lomituskohteelta töissä aivan, kuin kävisin kotioloistakin käsin. Tästä syystä valitsen lomituskohteeni usein tietyn alueen sisältä, jotta työmatka ei muodostu liian kuormittavaksi ohessa hoidettavan, toisinaan normaalia hieman työläämmän arjen kanssa.

Lue artikkeli: Arkiloma (2018)

Lomituskohteiden eksoottisimpia asiakkaita on ollut papukaija — Lomituskeikka papukaijatalossa oli yksi ikimuistoisimmista.

Papukaijatalon lumossa

Tehtyäni lomituskeikkoja ystävä- ja tuttavapiirini kotioloissa sana tällaisesta vaihtoehdosta alkoi leviämään. Tuttavapariskunta oli suositellut minua eteenpäin ja niinpä sain tilaisuuden asua kuukauden ajan yhdessä papukaijan ja yhteensä seitsemän koiran kanssa.

Tämä vuonna 2019 toteutunut keikka on yksi erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista lomituskeikoistani. Silloinen parisuhteeni oli juuri tullut päätökseensä ja pakkasin kaikki huonekaluni varastoon tietämättä, mihin asettuisin tämän ja heti tätä seuraavan lomituskeikkani jälkeen. Tilanne oli myös muilla tavoin erikoinen. Asuin puhuvan papukaijan ja koirien kanssa metsän reunassa talossa, josta yllätykset eivät koskaan loppuneet.

Saman ajanjakson aikana kuuntelin itsekseen olohuoneessa soivan enkelikellon helinää, onnistuin laukaisemaan varas- ja palohälyttimet samalla, kun imuri räjähti kipinöiden, ajoin autolla yli 25 kilometria ilman auton avaimia ja kuuntelin alakerrassa, kun yläkertaan jätetty papukaija lauloi iskelmiä itsekseen. Sain koston viheliäältä jyrsijältä ja jäin paitsi kahdesta jouluateriasta, mutta sain todistaa, kuinka 10-vuotias novascotiannoutaja löysi vielä viimeisinä elinviikkoinaan saman ikäisiä ystäviä (ikävä kyllä Into myös menehtyi saman ajanjakson aikana). Tuolta ajanjaksolta on paljon kertomattomia tarinoita, joita ei koskaan täyteläisen arjen lomassa ollut aikaa kirjata ylös.

Lue artikkeli: Papukaijatalon lumossa (2018-2019)

Lomituskohteessa belgianpaimenkoiran kanssa

Kotihiirenä koirakoplan kanssa

Lukuisia lomituskeikkoja sisältäneen vuoden 2018 jälkeen myös seuraava vuosi sai lomituksien osalta vauhdikkaan alun. Oltuani Papukaijatalossa kuukauden (ja vuodenvaihteen yli) suuntasin suoraan seuraavaan kohteeseen.

Tässä kohteessa innostuin leikittelemään ajatuksella siitä, että tekisin lomitushommia työkseni. Palvelukonseptikin tarkentui entisestään: jos tekisin päivätyökseni lomituskeikkoja, kohdeyleisöni olisi ehdottomasti häämatkalleen heti häiden jälkeen lähtevät pariskunnat. Tämä tarkoittaisi sitä, että saisin jääkaapin täydeltä herkullisia, häistä yli jääneitä ruokia ja herkkuja!

Lue artikkeli: Kotihiirenä koirakoplan kanssa (2019)

Hevoset kuuluvat lomituskohteiden suurimpiin asiakkaisiin — Vaikka aiempiin lomituskohteisiin on kuulunut suuriakin koirarotuja, ehdottomasti suurimmat hoidokit ovat olleet hevosia.

Sateinen viikonloppu hevosten parissa

Uskomatonta, mutta totta, papukaijatalon ja sitä seuranneen lomituskeikan jälkeen seuraava asuntoni löytyi osaksi blogini avulla.

Olin kirjoittanut nettiin ilmoituksen siitä, kuinka halusin vuokrata itselleni ja kahdelle koiralleni kodin läheltä työpaikkaani. Ilmoituksen luki silloin poliisina työskennellyt nainen, joka oli päätynyt silmäilemään blogiani. Hänen silmäänsä pisti blogini sivupalkissa kohta, jossa kerron, että haaveammattini on ollut poliisikoira ja juuri tuo yksityiskohta nivoi polkumme yhteen.

Hän otti minuun yhteyttä ja minä vuokrasin häneltä rivitaloasunnon. Muutin vieraalle paikkakunnalle, jossa pääsin kuitenkin tutustumaan lyhyen välimatkan päässä asuvan vuokranantajani hevosten kanssa jaettuun elämäntapaan. Ei kestänyt kauaakaan, kun vietin koirieni kanssa viikonloppuja hevosia hoidellen. Ystävyytemme hevosten omistajan ja entisen vuokranantajani kanssa on jatkunut, vaikka asunnon vuokrasopimus on jo irtisanottu.

Lue artikkeli: Sateinen viikonloppu hevosten parissa (2019)

Lomituskohteissa päivät alkavat varhain — Vuonna 2020 pandemia vähensi lomituskeikkojen kysyntää.

Sisältäpäin lämmittävä vaikutus

Ei ole väliä, kuinka ryytyneenä lomituskohteeseen saapuu, kun vastassa on hevosten lämmin vastaanotto ja lempeät hörähdykset. Resepti on yksinkertainen, ja väsymys on tiessään.

Suhteemme hevosten kanssa kehittyi hitaasti. Se oli aluksi jopa vihamielinen, kunnes ruuna oivalsi, että en pidä heidän emäntäänsä vankina kellarissa, vaan huolehdin kaikesta siihen saakka, kunnes niiden emäntä jälleen palaa. Ensimmäisen hoitojakson jälkeen koko homma (korrupitoherkkuineen) alkoi valjeta myös ruunalle ja sen myötä vastaanottoni on ollut lämmin. Myös sillä, että se huomasi, että sille niin rakas emäntä palaa aina takaisin, saattoi olla osansa asiaan.

Ikävä kyllä seuraava kevät vei ruunan mennessään. Vaikka se repi sydämiä, lämpimät muistot jäivät samoin, kuin se ruunan muistoa kunnioittava sisältäpäin lämmittävä vaikutus, joka alkaa aina heti, kun laidunalueen asukit hahmottuvat auton tuulilasin takaa.

Lue artikkeli: Sisältäpäin lämmittävä vaikutus (2020)

Sisältäpäin lämmittävä vaikutus

31/10/202009/09/2021 / Jenna / Koiran kanssa matkustaminen / 1 kommentti

YHTEISTYÖ: Best-In Suomi

Matka viikonloppulomalle hevostilalle kävi sankan sumun läpi. Taakse jäänyt työpäivä ja myöhäinen ilta ehti koettelemaan jaksamista ja mielenlaatua, kunnes autosta ulos noustessa tarhojen suunnalta kuului hevosen lempeä hörähdys. Sen myötä väsymys oli tiessään.

Olin ikävoinut ruunaa ja oli ilmeistä, että se ja tamma tunnistivat minut heti, kun nousin autosta huudellen, että täällä ollaan. Meidän ystävyytemme ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä ihan ensimmäisen lomitusjakson aikana hevosten tarjoama vastaanotto oli jopa vihamielinen.

Tuntui siltä, kuin temperamenttinen ruuna olisi kuvitellut, että olen käynnistänyt vallankaappauksen. Siltä se eittämättä ehkä vaikuttikin, sillä sen emäntä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen ja yhtäkkiä minä olin ilmestynyt kuvioihin. Ruuna mulkoili minua epäluuloisena, rynnisteli miltei varpaideni yli ja luimisteli ärtyneen oloisena.

Edes porkkanat ja kuivatut leivät eivät muuttaneet sen mieltä, sillä nekin se haki kuin paheksuvasti tuhisten (mutta haki kuitenkin). Lopulta sen emäntä tuli takaisin kotiin ja kaikki oli taas hyvin.

Seuraavalla kerralla tavatessamme ruuna tuntui jo oivaltaneen, ettei kyseessä olekaan vallankaappaus, vaan vilpitön ruuanjakotoimitus emännän poissaollessa. Sen oivalluksen myötä me ystävystyimme.

Sain oppia tuntemaan ruunan, joka ei ollutkaan pahansisuinen kiukkupussi, vaan äärettömän herkkä ja tarkkasilmäinen herrasmies.

Tuntuu siltä, että ruunalla on aina pilkettä silmäkulmassaan, mutta sen huumorintajusta huolimatta pidän yhtä lailla tallin muista hevosista, kahdesta tammasta.

Arkiloma

Vaikka hevosten kanssa asustaminen on paperille kirjattuna työlään oloista, se on peltojen keskellä täydellistä vastapainoa sille elämälle, jota omassa arjessani elelen.

Nautin suunnattomasti vuorovaikutuksesta myös suurempien nelijalkaisten kanssa ja kaikenlainen ulkona puuhastelu tuntuu hyvältä. Säännöllinen irtaantuminen omasta arjesta, oli se sitten lomalla tai ”lomalla” irtaannuttaa hyvin omista rutiineista ja luo mielekästä perspektiiviä.

Olen käyttänyt ”arkiloma” -termiä aiemminkin. Parin vuoden takaisen artikkelini silloisesta arkilomasta voit lukea esimerkiksi tämän linkin takaa. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että minulle on siunaantunut lukuisia ns. lomituskeikkoja, jolloin autan ihmisiä heidän lemmikkiensä kanssa samalla tavalla, kun tänäkin viikonloppuna – kyseessä sattuu tällä kertaa olemaan vain muiden koirien sijasta hevoset. Jos haluat lukea lisää siitä, miten ja miksi teen lomituskeikkoja, olen valaissut taustoja tässä artikkelissa.

Päivät hevosten parissa alkavat varhain, mutta ovat sen arvoisia. Kiireetön lauantaiaamu tyytyväistä rouskutusta kuunnellen yhdessä hevosten kanssa tuntuu arvokkaammalta, kuin vastaava aamuhetki hiljaisessa tuvassa lämpimän kahvikupin kera. Yhtä lailla kuin kahvilla, hevosillakin on sisältäpäin lämmittävä vaikutus – se vain on huomattavasti suurempi, kuin kupillisella kahvia.

Reissuelämää koirien kanssa

Whippetit ovat vaivattomia reissukavereita, sillä niiden mielestä on saman tekevää missä ne maantieteellisesti sijaitsevat. Se, mikä niille merkitsee, perustuu niiden mukavuudenhaluun, joten ollakseen tyytyväisiä ne kaipaavat lämpöä ja pehmikkeitä.

Onkin melko koomista, että tällekin reissulle lähdettäessä leijonan osan auton rajallisesta tilasta vei kestokassi, joka piti sisällään whippettien oman makuupussin, karva-alustan ja Vilu -lämpöalustan. Näin ollen koirien ei tule yöaikaan vaelleltua vieraassakaan paikassa, vaan ne rauhoittuvat alustoilleen nukkumaan heti, kun yhteinen puuha loppuu. Myös aikuisena kodinvaihtajana tullut Sumu on oppinut saman toimintamallin whippettien vanavedessä.

Näin loka-marraskuun vaihteessa pakkasin mukaan myös vinttikoirien harmaat välikerrastot. Kutsun niitä tonttupuvuiksi. Termi on vakiintunut sanastooni whippetillisestä tuttavapiiristäni. Kun sisätilojen lämpötila on lomituskohteessa hiukan alhaisempi kuin kotioloissa, tonttupuvut pitävät whippetit tyytyväisinä ja koirat voivat levätä rentoina ilman, että niiden täytyy kietoutua tiukaksi keräksi itseään lämmitellen. Joku voisi kuvitella, että liioittelen, mutta kyse ei ole sellaisesta. Whippetit nauttivat lämmöstä suunnattomasti, mikä saattaa hyvin juontaa juurensa niiden pohjavillattomaan karvanlaatuun.

Koirien reissueväät

Alkuviikosta tilatut koiranruokasäkit eivät ehtineet ilmaantumaan kotioven taakse ennen lähtöämme, joten koirien ruokinta pyhäpäivää vasten oli aiheuttaa päänvaivaa. Koirien ruoka oli loppu, sillä olin vilpittömästi uskonut suosimani verkkokaupan aiemminkin ripeätahtisiin toimitusaikoihin.

Onneksi matkan varrelle sattuneesta marketista löytyi kotimaisia Best-In tuoreruokia. Se, että myös lähimarketeista löytyy laadukkaita ja kotimaisia koiranruokia pelastaa helposti montakin kiperän oloista tilannetta.
Valitsimme koirien koon perusteella mittelspitzille ja whippeteille tämän syksyn uutuustuotteet, eli Best-In Kanatattaripötköt, kun taas kookkaammalle Sumulle valikoitui Best-In Lohimureke. Meillä on ollut aiemminkin vain hyviä kokemuksia Best-In -tuotteista, joten en epäröinyt valintaani.

Best-In tuotteet ovat siitä ihania, etteivät ne sisällä lainkaan säilöntäaineita tai vehnää ja esimerkiksi Kanatattaripötkön lihapitoisuus on 70 %. ⠀
⠀
Lihan lisäksi tuotteen ainesosiin kuuluu (luontaisesti gluteeniton) tattarijauho, pellavarouhe, puolukka, vitamiini- ja kivennäisaineseos sekä nokkonen. Ei yhtään hullumpi kombo — voisin maistella tällaista ruokaa mieluusti itsekin! ⠀
⠀
Tuotteessa käytetty broilerin liha ja maksa ovat nekin kotimaisia, joten koirien viikonloppueväät taisivat tällä kertaa olla paljon laadukkaampia kuin meidän ihmisten (me valitsimme samasta marketista mukaamme kaikkea aivan yhtä helppoa ja nopeaa, mutta vähemmän monipuolista ja vähemmän terveellisempää).

Koirille niiden alkuperäisen ruokalähetyksen myöhästyminen taisikin siis olla vain onnekas sattuma.

Sateinen viikonloppu hevosten parissa

26/05/201909/09/2021 / Jenna / Koiran kanssa matkustaminen / Jätä kommentti

Katselen keittiön ikkunasta hevostarhan takana avautuvaa vehreää peltomaisemaa, joka lopulta rajautuu horisontissa siintävään metsään. Ilma on ollut sateinen ja pilvinen perjantaista saakka, huomenna maanantaina on kotiinpaluun aika. Olemme jälleen lomitushommissa: tänä viikonloppuna hoidan hevosia.

Vesipisarat tippuvat sateen riepottelemasta pihapensaasta samalla, kun yksinäinen harakka lennähtää hevostarhan yltä. Vaikka sää on sateinen ja harmaa, tunnelma peltokaistaleiden välissä tönöttävässä puutalossa on lämmin ja lempeä. Olmi ja Sumu nauttivat sohvalla sunnuntain tunnelmasta. Alpi ei ole paikalla, koska Sumun juoksut jatkuvat edelleen.

Saan aika-ajoin tiedusteluja siitä, mitä nämä lomitushommat oikein ovat. Teenkö niitä työkseni, minkälaisella koulutuksella ja missä ja miten markkinoin itseäni.

Vaikka tuntuu siltä, että yhä useampi blogiartikkeli on kirjoitettu milloin minkäkinlaisen seurueen keskeltä, en kuitenkaan tee lomitushommia työkseni. Päivätyöni on siisti toimistotyö, mutta olen suostunut lukuisia kertoja ystävieni ja tuttavieni pyyntöihin, kun lomamatkan koittaessa on tarvittu joku, joka hieman katselisi asunnon ja eläinten perään.

En muista mistä kaikki sai alkunsa. Se liittyi varmasti irlanninsusikoira Ciraan, joka aika ajoin kävi meillä hoidossa – kunnes muutin pieneen asuntoon, jonne lempeä jättiläinen ei enää tarpeen tullen mahtunutkaan hoitoon. Sain kutsun Ciran kotiin – jonne myös koirani ovat aina olleet tervetulleita – ja kirjoitettuani siitä blogiin erilaisia pyyntöjä on tullut säännöllisesti.

Yleensä lomitan minulle tuttuja kohteita. Sellaisia, joiden eläimet tunnen ja joiden kanssa pystyn toimimaan luontevasti. Joskus olen ottanut myös minulle entuudestaan vieraita kohteita (kuten Papukaijatalon lumossa), mutta sellaisia harkitsen aina hyvin, hyvin tarkkaan.

Lomituskohteet maalla ovat minulle kuin kaupunkilaisten havittelemat aktiivilomat kesämökillä. Pientä puuhastelua ympäristössä, jossa saa nauttia omasta rauhasta luonnon helmassa. Toteuttaa tuttuja rutiineja, mutta ilman arkisia kaavoja.

Hyvän sään osuessa kohdalle akut lataantuvat maalla aivan eri tavalla kuin kaupungissa, mutta eipä tunnu hullummalta sateisemmatkaan päivät, kun koko luonto ja ympäristö tuntuu lataavan akkujaan rauhoittavassa sateessa, täydellisessä levossa.