Mitä lahjaksi koiraihmiselle tai koiranomistajalle?

Vaikka täällä Etelä-Suomessa ei vielä juurikaan nautita jouluisesta huurteesta puissa, sen enempää, kuin jääkiteistä kimaltelevasta maisemasta, joulu tekee eittämättä tuloaan. Aiempien vuosien artikkelit ”Lahjaideat koirille ja koirien ystäville” (2017) sekä ”Lahjaideoita koiraihmisille” (2018) ovat olleet paitsi vuodesta toiseen oman sesonkinsa suosituimpia artikkeleita, myös kiiteltyjä sisältöjä vuodenajasta riippumatta. Nämä lahjaideat toimivat yhtä lailla joulusesongin ulkopuolella erilaisia merkkipäiviä muistaessa.

Koska Suomi 100 -teemavuonna syntynyt, kotimaisia yrittäjiä ja yrityksiä tukeva artikkelisarja on pitänyt suosionsa tähän päivään saakka, on perinnettä ehdottomasti jatkettava. Joten tässä se tulee, tarjoilen sinulle 10 hyvää ideaa, joiden avulla voit ilahduttaa koiraihmisen juhlapäivää — ja suomalaista yrittäjää!

1. Kuvamuistot koivuvanerilla

Mitä? Korkealaatuisimmalle kotimaiselle koivuvanerille tulostetut kuvat ilahduttavat lahjansaajaa tauluina, kortteina, lasinalusina, magneetteina ja koristeina. Budjetti? alkaen 8,00 euroa.

Kotimainen Plywood Print taltioi tärkeät hetket ja kauniit muistot puulle. On ihmeellistä, kuinka huolellisesti yhdistetty puu ja muste luo yhdessä korkealaatuisen taideteoksen tai sisustusratkaisun. Puun pinnalle ilman liuotteita tulostettu kuva piirtyy koivuvanerille kauniisti. Tartu lahjaideaan valmiin kuvavalikoiman kautta tai tilaa personoituja tuotteita omalla kuvalla.

Kestävyys ja ekologisuus ovat Plywood Printille tärkeitä arvoja ja siksi Plywood Printiä tukemalla et tule vahingossa edistäneeksi metsäkatoa, vaan päinvastoin kestävyyttä. Katso lisää: www.plywoodprint.com

2. Satumaiset eläinhahmot kuppien reunoilla, tyynyliinoissa ja muissa lahjatavaroissa

Mitä? Keraamiset käyttöastiat, taideprintit, persoonalliset puuvillatyynyliinat ja muu lahjavalikoima keraamikko ja kuvataiteilija Terhi Mickelssonin verkkokaupasta. Budjetti: alkeaen 14,90 euroa.

Taiteilija Terhi Mickelssonin teoksista välittyy rakkaus eläimiin. Galgo -taideprintti, kuppien reunoilla kurkistelevat koirarotuhahmot ja muut eläimet sekä satumaisia piirteitä omaavat muut tuotteet koottuna kotimaisen taiteilijan verkkokauppaan.

Jos valinnanvaikeus yllättää, kurkkaa kotisivuilta lista jälleenmyyjistä. Tuotteiden näkeminen Helsingissä, Lohjalla, Porvoossa, Rovaniemellä, Teijossa tai Turussa voi loksauttaa palaset kohdalleen – ja saada sinut tekemään pienen hankinnan jopa omaan kotiisi! Katso lisää: terhimickelsson.com

3. Yhtä tyylikästä, kuin käytännöllistä

Mitä? Yhtä tyylikkäät, kuin käytännöllisetkin, kotimaiset kaulapannat, hihnat, avainnauhat ja näyttelyhihnat. Budjetti? alkaen 3,00 euroa.

Tyylivoitto -tuotteissa kohtaa tyylikkyyden lisäksi käytännöllisyys, sillä aito BioThane on materiaalina kevyt, luistamaton, likaa hylkivä ja helposti puhdistettava. Se on täydellinen tuote jokapäiväiseen käyttöön Suomen sääolosuhteissa, minkä lisäksi se pitää aina tyylikkyytensä. Materiaali tuntuu ja näyttää nahalta, mutta on vegaaninen.

Pientä muistamista kasvatinomistajille? Värikoodatut pillinarut tai tyylikkäät avainnauhat on pirtsakka kädenojennus. Muussa tapauksessa upean tuote- ja värivalikoiman edessä turvallisin ratkaisu voi olla lahjakortti. Katso lisää: www.tyylivoitto.com

4. Lämpöä ja iloa arkeen – villasukat Lankahelvetistä

Mitä? Iloisen värikkäät, ohuehkot villasukat ilostutavat arjessa ja ovat saatavilla useissa variaatioissa niin varrettomina, kuin myös ylipolven sukkina Budjetti? alkaen 24,50 euroa.

Yli 40 vuotta vanhalla sähköttömällä neulekoneella valmistuvat sukat tuovat suomalaisittain koleisiin säihin paitsi lämpöä, myös värikarttansa kautta iloa harmaidenkin päivien keskelle. Sukkien ja Lankahelvetti -brändin takana on itsekin koiraihmiseksi lukeutuva Henna Jokio, joka tekee töitä kotonaan yhdessä kleinspitzinsä ja tanskandogginsa kanssa.

Löydät Lankahelvetin myös sosiaalisesta mediasta! Ota seurantaan Instagramissa, jossa Henna kertoo paljon neulekoneella neulomisesta ja murtaa myyttejä siitä, etteikö neulekoneella neulominen olisi käsityötä. Katso lisää: www.lankahelvetti.net ja Instagramissa: @lankahelvetti.

5. Suomi kansallispuistolla

Mitä? Kotimaisesta koivuvanerista valmistettu Suomen kartta kaikilla Suomen 41:lla kansallispuistolla. Saatavilla kolmessa koossa. Budjetti? alkaen 89,90 euroa.

Sisustuksen viimeistelevä, kaunis Suomi -kartta on loistava lahjaidea retkeilijälle. Kartan mukaan voi valita puiset pinssit, joilla jo käydyt kansallispuistot voi merkitä. Pinssit voi valita punaisina, mustina, vihreinä tai luonnonvärisinä, jolloin voit itse maalata merkit haluamallasi värillä esimerkiksi sen mukaan, minkälainen kohde oli.

Papurinon tuotteet syntyvät rakkaudesta luontoon ja luonnonmateriaaleihin sekä intohimosta muotoiluun ja käsillä tekemiseen. Yrityksen arvot nojaavat ekologiseen tuotantoprosessiin, minkä lisäksi yritys suosii lähituotantoa ja kotimaisia pientuottajia. Katso lisää: www.papurino.com

6. Luonnonmukaiset ihonhoitotuotteet käytännöllisenä lahjana

Mitä? Luonnonmukainen ja suomalainen tuotesarja eläinten ihonhoitoon ilman ylimääräisiä kemikaaleja. Budjetti? alkaen 18,00 euroa.

ArcticVet -tuotteet sopivat koirien ja muiden eläinten nirhaumien ja ruhjeiden hoitoon. Huomion arvoista on, että Arctic Vet tarjoaa koirille myös tutkitusti vastustuskykyä vahvistavat metsämikrobituotteet. Metsäuutetta™ sisältävä hoitoshampoo parantaa ihon vastustuskykyä ajassa, jossa koirillakin on kaupungistumisen myötä tulleet ongelmat.

Asuuko kaverisi nurkissa rämäpäinen ja riskialtis koira? Sujauta lahjakääreisiin ArcticVet-pihkasuihke ja tyynnytä vauhtiveikon omistajaa vaikkapa levyllisellä suklaata. Iho-ongelmaisen tai herkkähipiäisen koiran ykköstuote on tietysti Reconnecting Nature™-hoitoshampoo. Katso lisää: www.arcticvet.com

7. Iloa ja lämpöä tuovat realistiset miniatyyrihahmot

Mitä? Valokuvien perusteella tuotetut, uskomattoman realistiset ja lämminhenkiset miniatyyrihahmot koirista. Budjetti? alkaen 70,00-250,00 euroa (toimitusaika tilausjonosta riippuen 2 – 8 viikkoa).

Taidokkaat ja sielukkaat miniatyyrihahmot syntyvät halusta ilahduttaa sekä luoda toivoa ja leikkimielisyyttä ajassa, jota määrittää kiire ja vakavuus. Artminna -nimellä Facebookista löytyvä taiteilija tekee koko prosessin alusta saakka itse värjäten oikean sävyn villaan, tekemällä kirsut muotoilumassasta ja värjäämällä lasisilmät.

Halu välittää ja tulkita tuntoja ilmeissä, materiaalin tunnussa ja villan lämmössä on siivittänyt tekemistä alusta alkaen. ”Jos minulta pyydetään enkelikoirasta näköistuote, teen kunnes sieltä katselee hahmo, jolla on ilme, ja jota voi silittää. Sitä kautta voin välittää ripauksen rakkaita muistoja.” Katso lisää: www.facebook.com/villavapriikki

8. Tuikkutelineet, naulakot ja kyltit tarkkasilmäisine yksityiskohtineen

Mitä? Koira- ja metsästysaiheiset tilanteet taltioituna koriste-esineisiin, kuten kyltteihin, tuikkutelineisiin ja naulakoihin. Budjetti? alkaen 35,00 euroa.

Huntsteel taltioi tunnelmalliset, ikuistamisen arvoiset ja unohtumattomat hetket kauniisiin ja aikaa kestäviin koriste-esineisiin. Valikoimaan kuuluu paitsi tilanteet metsältä, myös muiden koiraharrastusten parista, kuten näyttelyistä. Tuotteissa yhdistyvä tarkkasilmäinen tilannekuvaus sekä käytännön työn tarkkuus tekee niistä laadukkaita ja ensiluokkaisia lahjatavaroita. Tuikkutelineissä juuri elävä tuli herättää siluetin ainutlaatuisella tavalla henkiin.

Jos etsit lahjaa metsästyskaverille, käyttökoirien kasvattajalle tai intohimoiselle MEJÄilijälle, löydät etsimäsi varmasti tästä valikoimasta: www.huntsteel.com

9. Aktiivisen koiraharrastajan unelmalahja

Mitä? Lahjakortti Sporttirakki -verkkokauppaan tiedon, valmennuksien ja kotimaisten laatutuotteiden pariin. Budjetti? alkaen 20,00 euroa.

Löytyykö lähipiiristäsi todellinen koiraharrastaja? Sporttirakki -lahjakortti on siinä tapauksessa oivallinen valinta! Sporttirakki on kerännyt Suomen monipuolisimman tietopankin koiran kanssa harrastamiseen liittyen, minkä lisäksi valikoimissa on erinomaisia tuotteita. Vaikka Sporttirakki tarjoaa ilmaisiakin artikkeleita, maksua vastaan rekisteröityneille jäsenille aukeaa varsinainen aarreaitta nettivalmennuksineen.

Sporttirakin tuotelanseeraukset osuvat kerta toisensa jälkeen kultasuoneen. ProPakki -koiraurheilulaukku voitaisiin kiistatta julistaa koiraharrastajien tämän vuosikymmenen must have -tuotteeksi. Katso lisää: www.sporttirakki.fi

10. Kummikoira

Mitä? Kummikoira hänelle, joka on eläinrakas, mutta ei juuri nyt pysty sitoutumaan – tai hänelle, joka on aina valmis auttamaan. Budjetti? alkaen 10,00 euroa kuussa.

Suomalaisten yrittäjien sitkeys ei yksinään kanna vaikeiden aikojen yli etenkään, jos pihapiirissä asustaa valjakkokaupalla ruokittavia suita. Huskysafarit ympäri Suomen tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia kummikoiran hankinnalle, mikä käytännössä katsoen toimii myös loistavana lahjaideana eläinraakkalle. Tutustu erilaisiin safareihin ja vaihtoehtoihin kirjoittamalla hakukoneeseen ”huskysafari, kummikoira.”

Apua tarvitaan aina, mutta sinä valitset kohteen. Lisää avun tarpeessa olevia koiria löydät hakukoneista myös hakusanoilla ”kummikoira rescue.”

Onko sinulla loistava idea, joka vielä puuttui listauksesta?

Tai oletko ehkä kotimaisia tuotteita tarjoava yrittäjä tai yrityksen edustaja? Hyville lahjaideoille on aina käyttöä, joten jätä rohkeasti kommenttisi viestikenttään – sieltä sen löytävät muut, lahjaideoita tämän artikkelin kautta etsivät lukijat.

40

10 kommenttia artikkeliin ”Mitä lahjaksi koiraihmiselle tai koiranomistajalle?

  1. Tosi hyviä ideoita koiraihmisen lahjoiksi. Näistä kelpuuttaisin itselleni mitä tahansa. 😉 Täytyy ihan erikseen kommentoida, että rakastan noita Terhi Mickelssonin keramiikkamukeja ja astioita yli kaiken! Niitä onkin jo muutama kaapissa ja tommonen muki, jossa on reunan yli kurkkaava koira, on mun ykköslemppari aamukahvimukina.

    • Ilo kuulla! Terhi Mickelssonin keramiikka on kyllä oivaltavaa ja suloista, erilaisia koirarotuvariaatioitakin näytti olevan hyvin saatavilla! En yhtään epäile, etteikö eläinhahmoinen kahvimuki vakiinnuttaisi äkkiä asemansa ihan jokaisen aamun ykköslempparina. ❤

  2. Ihana listaus ja todella osuva🤩

    Yhdeksi vaihtoehdoksi voisin lisätä Koiraharrastajan Vuosi 2022-kalenterin, jossa yhdistyy harrastajan omat menot, työ tai vaikkapa koulu, mutta myös treenaaminen, treenipäiväkirja, tavoitteet ja etenemisen seuranta, koiran hyvinvointia unohtamatta🤩 Tuote on uusi, julkaistiin ensimmäistä kertaa viime vuonna😊 Tänä vuonna entistä parempana ja toimivampana😍 Mahtuu hyvin alle 35€ budjettiin😊
    https://aiming.fi/tuote/koiraharrastajan-vuosi-2022-kalenteri-ja-treenipaivakirja/

    • Ehdottomasti! Taiteella ja taiteilijoilla on paikka sydämessäni samoin, kuin ehdottomasti nyt ja tulevaisuudessa myös jokaisessa joululahja-artikkelissakin! ❤

Vastaa