”En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisessa koirakulttuurissa juuri nyt valloillaan olevaa loputonta nakkimentaliteettia, jossa koiran kanssa kommunikoidaan ainoastaan herkkujen välityksellä. Edes kouluttajien omat koirat eivät toimi ja kiihdyksissä olevat nakinsyöjät aiheuttavat jatkuvia ongelmia ilman, että kukaan ymmärtää miksi. Hännän asento, korvan päät – mikään ei merkitse, sillä kommunikoinnin kulmakivinä on pari tärkeää nakkia, joiden ajoitus on kaikki kaikessa. Se saa minut surulliseksi: koira ei ole niin yksinkertainen eläin. ⠀
Vielä vähemmän ymmärrän koiraan kajoamista väkivallan keinoin. Näin tänään videoita, joita en voinut katsoa loppuun — mutta jotka eivät tulleet minulle yllätyksenä. Kun taito loppuu, väkivalta alkaa. Niin on ollut aina, mutta ei tarvitse olla sivistyneessä tulevaisuuden koirakulttuurissa. ⠀
⠀
Kahden ääripään välissä on maailma, jota ohjaa tervehenkinen kommunikointi ja kaksisuuntainen vuorovaikutus, tasapaino, molemminpuolinen syvä luottamus ja hyvä mielentila. Hyväksyntä. Ymmärrys. Kunnioitus. Kyky nähdä, kuulla ja kommunikoida. Kivijalka, jolle koko harrastuksen, elämäntavan tai yhdessä jaetun arjen soisi perustuvan.”

Väkivalta ei ole harrastus

Keskellä kauneinta kevättalvea kirjoitin siitä, mitä en ymmärrä – ja mitä ymmärrän vielä vähemmän. Kannanottoni jälkeen olen käynyt useita hyviä keskusteluja, joissa olen kirkastanut näkökulmaani. Haluan valaista kannanottoani vielä merkkirajoituksitta, sillä osa koirieni hyvinvoinnista huolissaan olleista ihmisistä luki rivien välistä jotain sellaista, mitä siellä ei ollut.

Haluan ensimmäiseksi korostaa, että en hyväksy väkivaltaa: se on mielestäni kaikissa tapauksissa tuomittavaa ja kaikissa tapauksissa väärin.

Olen ylipäätään huolissani ihmisten itsesäätelytaidoista ja niihin liittyvistä tavoista kohdella lemmikkkieläimiä. Olen huolissani siitä, minkälaista kohtelua aivan tavalliset lemmikkieläimet saavat katseilta suojassa impulsiivisilta ihmisiltä, joilla vain sattuu olemaan huono päivä. Yksikään lemmikkieläin ei ole itse valinnut kenen kanssa elää tai harrastaa.

Lajitreenaamisen syövereistä paljastuneista räikeistä väkivaltaisuuksista on käynnistynyt koirakansaa ravisteleva keskustelu, joka on sen mittasuhteisiin kantaa ottamatta mielestäni tarpeellista käydä.

Koiramaailmaa täytyy juuri nyt ravistella, sillä meillä, minulla ja sinulla on yhdessä kyky vaikuttaa koirakulttuurin tulevaisuuteen. Avoimen keskustelun myötä kyky nähdä, kynnys puuttua tai vähintäänkin kyseenalaistaa madaltuu – ja hyvä niin.

Kuten Katriina Tiira kommentoi Iltalehden julkaisemassa Pipsa Parkkisen artikkelissa (Suomalainen koirakulttuuri on kriisissä – nyt on korkea aika hylätä vanha) tarvitsemme juuri nyt dialogia eri tavalla ajattelevien ihmisten välillä. Valistus ja tutkitun tiedon levittäminen ei kuitenkaan onnistu kaivautumalla eri poteroihin. Myöskään vihapuhe ei auta, vaan meidän on löydettävä keskusteluyhteys.

Onko kahden ääripään välissä poskivilloista ravisteleva ja kuonolle kopautteleva koiranomistaja?

Julkaisuni aiheuttamissa spekulaatioissa kyseenalaistettiin lopulta tapani olla ja elää koirieni kanssa. Kun näin henkilökohtaisesti minulle suunnatun kommentin, jossa pohdittiin, mahdanko ravistella koiriani poskivilloista tai kopautella niitä kuonoille päätin, että minun on perusteltava kannanottoani tarkemmin ja kerrottava jopa ruohonjuuritasoisesti tavasta, jolla arkeani koirieni kanssa elän.

Tuntuu nurinkuriselta tulla leimatuksi koiriaan kaltoin kohtelevana koiranomistajana. Kommentointi kävi kiivaana, mikä ei ole ihme – julkisuudessa olleet videot koirien väkivaltaisesta kohtelusta saavat kenet tahansa tunnekuohujen valtaan.

Voin paljastaa, että poskivilloista ravistelu tai kuonoille kopauttelu eivät kuulu toimintamalleihini. Ne eivät ole lähelläkään sitä kultaista keskitietä, jota julkaisullani tarkoitin. Olen sanonut sen ennenkin, mutta sanon sen jälleen: en hyväksy väkivaltaa. Väkivallaksi lasketaan myös sellainen väkivalta, joka tapahtuu suojassa ulkopuolisten katseilta.

Koiralähtöistä koulutusta

Tulen tässä julkaisussa kertomaan havaintojani niiden vuosien varrelta, joina olen työskennellyt niin omien koirieni kanssa, kuin myös erilaisten kodinvaihtajakoirien ja ns. ongelmakoirien parissa.

Keskustelen näkemyksistäni mielelläni, mutta en lähde vastaamaan palautteeseen, jossa sanojani väännellään, tai joiden kirjoittajan en koe olevan vastaanottavaisessa tilassa.

Koiramaailman termistöt aiheuttavat keskustelulle omanlaisensa raamit. Nykypäivän koirakulttuurille ominaista on, että puurot ja vellit menevät sekaisin samalla, kun yksi puhuu aidasta, ja toinen aidan seipäästä.

Puhutaan koiralähtöisestä koulutuksesta, mutta samaan aikaan unohdetaan, etteivät vapaana kulkevat kyläkoirat tai oman onnensa nojaan hylätyt kotikoirat kouluta toisiaan makupaloilla tai kommunikoi toistensa kanssa herkkukäsi taskun kautta kulkien. Sen sijaan koirat kommunikoivat hienovaraisin elein ja signaalein, joita valtaosa ihmisolennoista ei tunnu edes rekisteröivän.

Niin kauan, kun erilaiset tapamme elää ja olla koiriemme kanssa kulkevat eläinsuojelulainsäädännön ja hyvän maun raameissa, pyritään muistamaan, että olemme kaikki samalla puolella. Rakastamme koiria, haluamme niille vain parasta ja kukin meistä on huolissaan koirien kohtelusta ja hyvinvoinnista. Mielestäni se on paljon, ja arvokasta muistaa.

Nakittaminen best

Koiran kouluttaminen nakkien, tai minkä tahansa muun herkkupalan avulla on erinomainen tapa opettaa koiralle uusia temppuja. En tässä artikkelissa lähde sen syvemmin kertaamaan erilaisia tapoja vahvistaa koiran toimintamalleja, mutta tiedän, uskon ja ymmärrän, että toivotun käytöksen vahvistaminen nimenomaan ruokapalkalla on hyvä ja usein erittäin toimiva keino kouluttaa koiraa.

Se, mitä kritisoin alkuperäisessä julkaisussani, on nimenomaan tapa, josta on tullut viime vuosien aikana valtavan yleistä. Ruokapalkkaa käytetään koiran kanssa kommunikointiin myös arjessa siten, että kaikki koiran luontainen kommunikointi sivuutetaan kokonaan, eikä vaakakupissa enää painakaan koiran lähettämät viestit ja signaalit. Korvien asento, kehon kieli, energia.

On tässä kohti ensisijaisen tärkeää huomioida, että olen kahdessa edeltävässä kappaleessa maininnut sekä koiran kouluttamisen ja sitten koiran kanssa kommunikoinnin.

On kunkin oman tulkinnan varassa, mitä halutaan pitää koulutustilanteena ja mitä arkisena elämänä ja kommunikaationa. Koirat lähettävät meille valtavan määrän viestejä hereillä ollessaan ja minun suurin huolenaiheeni on, ettei niitä rekisteröidä. Että ihmiset rakentavat oman lasiseinänsä ja keskustelevat koiriensa kanssa vasta omasta tarpeestaan käsin, käsi taskun kautta. Kuulematta omaa koiraansa silloin, kun jääkaapin ovi on kiinni ja todellinen keskusteluyhteys on auki.

Suoritusmentaliteetti

Kun koiran loputtomaan energiaan vastataan ohjaamalla koiran mielenkiintoa jatkuvasti toisaalle uusien temppujen, tai uusien tehtävien pariin, syntyy valtavan suorituskeskeisiä ja kiihtyneitä koiria.

Olen tavannut koiria, jotka turhautuessaan purevat, napsivat ja repivät ihmisiä vaatteista ollen jopa vaarallisia. Tämän päivän koirakulttuurissa näin kiihtyneestä koirasta käytetään vaarallisen sijasta aina ensisijaisesti termejä innokas, villi tai energinen.

Kukin meistä asettaa omat kriteerinsä sille, minkälaista arkea haluaa nelijalkaisten ystäviensä kanssa elää. Minä en ole mikään kommentoimaan sitä, minkälaista elämän koirien kanssa pitäisi olla, tai mitä jonkun muun pitäisi haluta koiranomistajuudeltaan. Meillä kaikilla on omat mielipiteemme ja tapamme toimia.

Olen tietoisesti jättänyt tämänkaltaiset teemat sisältöjeni ulkopuolelle. Keskityn jatkossakin mieluusti vain oman elämäntapani esille tuomiseen tavalla, jolla en painosta ketään tekemään tietynlaisia valintoja.

Pumpulimaisen pehmeä koirankoulutusmentaliteetti maalaa ikäväkseen virheellistä mielikuvaa siitä, että koiran kieltäminen ja koiralle luopumisen opettaminen, sen vaatiminen ja sitä kautta rajojen asettaminen on väärin.

Koen, että demonisoimalla osan peruskasvatuksen kulmakivistä tulemme ennen kaikkea laiminlyömään vastuutamme koiranomistajina tuhoisin seurauksin.

Se, että koira osaa pyydettäessä luopua toiminnasta, jonka se on jo aloittanut tai aikeissa aloittaa, ei todellisuudessa ole väkivaltaa, tai millään muotoa väärin, jos luopuminen on opetettu koiralle niin, että se tietää, mitä se tarkoittaa.

Kielto tai luopumisen opettaminen turvaa koiralle parhaimmillaan tilan, jossa se voi rauhoittua, levätä ja koota voimiaan seuraavaan suoritteeseen, johon sen on hyvä valjastaa sen kaikki käytössä oleva potentiaali.

Koiraa voi siis kieltää, kun sille on opetettu, mitä kieltosana merkitsee. Se, että koiran sanallisesti kieltäminen on demonisoitu väkivallan keinoksi, ei tee siitä väkivaltaa.

Kiihtyneessä mielentilassa on vaikea oppia

Koiran koulutus ja arkielämä koirien kanssa ilman harrastuksellisia tavoitteita, ovat kaksi eri asiaa. Niihin liittyy kuitenkin paljon keskenään hyödynnettävissä olevia samankaltaisuuksia.

Korkealla stressitasolla oleva koira on liian kiihtynyt ja pystyy omaksumaan ja oppimaan asioita huonosti sijaitsipa se sitten fyysisesti koulutuskentällä, tai kotioloissa odottamassa vieraiden taloon sisälle saapumista.

Jotta pystymme työskentelemään mahdollisimman toimintakykyisen koiran kanssa meidän on huolehdittava siitä, että koiran tunnetila on kunnossa ja koiran energiaa saadaan kohdennettua oikein.

Kerroin aiemmin artikkelissani suoritusmentaliteetista, jossa koiraa ohjataan tehtävästä toiseen. Keskiössä on makupalalla palkkaus, jolloin koiran kanssa elämisestä tulee jono erilaisia tehtävänantoja ja arkea värittää suoritusmentaliteetti. Se voi äkkiseltään tuntua energisen koiran kanssa tuiki tarpeelliselta, mutta ei ole sitä. Myös energisen koiran voi opettaa luopumaan ja rauhoittumaan. Kiinnittämällä huomiota koirien tunnetiloihin, myös koiran energiaa saadaan kohdennettua ja valjastettua oikein.

Kivijalkana koiranlukutaito

Oikeanlaisen tunnetilan tunnistamisessa edesauttaa koiranlukutaito, jota jokaisen koiranomistajan on mahdollista kehittää. Se tapahtuu yksinkertaisimmillaan tutkimalla koirakirjoista elekielestä kertovia havainnekuvia, etsimällä tietoa netistä ja tarkkailemalla omia tai vaikkapa koirapuistossa olevia koiria ajatuksen kanssa. Mitä juuri tapahtui? Miksi koirat toimivat, kuten toimivat? Mikä oli ärsyke, joka johti tilanteeseen? Entä vallitseva energia?

Energioista puhuminen voi äkkiseltään kuulostaa huuhaalta, mutta luotan siihen, että jokainen koiranomistaja on vähintäänkin kerran elämässään kokenut tilanteen, jossa on saanut käyskennellä koiransa kanssa esimerkiksi lempeässä kesäillassa rennosti, syvästä rauhasta ja luottamuksesta nauttien.

Sellaiset hetket puhuvat puolestaan ja painuvat muistoihimme ikuisesti. Näitä muistoja värittää vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Kiintymys, onni, tyytyväisyys. Kenties ripaus ylpeyttäkin.

Voimme kokea samanlaisia tuntemuksia myös päivittäisessä arjessa koiriemme kanssa, kunhan olemme ensin ryhtyneet havainnoimaan, mitä koiramme meille kussakin tilanteessa viestittää.

Kun korreloimme koiriemme ilmeiden, eleiden ja mielentilojen kanssa, pystymme jopa lisäämään koiran itsehillintää, vähentämään koiran stressiä sekä edesauttamaan koiran palautumista sekä toimimaan koiran tukena hankalissa tilanteissa.

Käytännön esimerkkejä tilanteista, joissa koiranlukutaitoa voi kehittää

Uskoakseni jokainen pidempään koirien kanssa tekemisissä ollut koiranomistaja on joskus päässyt todistamaan tilannetta, jossa koirat kommunikoivat keskenään rauhanomaisesti.

Koira saattaa esimerkiksi määrätietoisella ja hillityllä olemuksellaan vallata lelun, herkun tai sohvan parhaimman paikan toisen tai muiden koirien nenän edestä.

Tai ehkä olet päässyt todistamaan tilannetta, jossa koira löytää metsästä oivallisen kepin, ja esittelee sitä sitten suurella ylpeydellä muille mukana oleville koirille kuitenkin siten, ettei se välttämättä salli muiden koirien ollenkaan koskettaa tai lähestyä keppiä.

Tällaisissa tapauksissa koirien katse ja vuorovaikutuksessa olevan toisen koiran vastareaktio ohjaa sitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Jos pääset todistamaan vastaavia tilanteita, kiinnitä huomiota siihen, ovatko koirien kehot rentoja vai jännittyneitä. Liikkuuko häntä huolettomasti puolelta toiselle vai hakeeko se paikkaansa selkälinjan yläpuolelta, ja mitä koiran huulet, silmät, korvat ja häntä kertovat. Jos toisen koiran keho jännittyy, miten vuorovaikutuksessa oleva toinen koira reagoi siihen?

Entä oletko joskus koiria autoon lastatessasi huomannut, että yksi koirista seisoo auton takaluukulla poikittain siten, etteivät muut koirat halua hypätä sen ohi auton kyytiin?

Kyse on kaikkineen samasta asiasta. Kommunikoinnista ja tavasta, jolla koirat käyttävät kehoaan ja keskustelevat toistensa kanssa.

Tilanteissa, joissa koirien aito keskusteluyhteys on auki (eikä niihin liity esimerkiksi herkkupalojen luotsaamaa kiihkeyttä tai resursseja) on aina neuvotteluvaraa, eikä tilanteet lähtökohtaisesti päädy koirien keskinäisiin väkivaltaisuuksiin, sillä terve ja tasapainoinen koira pyrkii lähtökohtaisesti aina rauhaan.

Rauha on perusedellytys koiran hengissä säilymisen ja selviytymisen kannalta, sillä kaikki perustoiminnot (ruokailu, lepo ja lisääntyminen) vaativat aivan ensimmäiseksi rauhan.

Kun tutkimme koiriemme eleitä, ilmeitä ja tapaa keskustella toistensa kanssa, voimme oppia koirista valtavan paljon. Samalla voimme halutessamme käyttää esimerkiksi samanlaista elekieltä, kuin vaikkapa sohvan parhaan paikan päättäväisesti valtaava koira muita koiria kohtaan käyttää. Se edellyttää paitsi kykyä ymmärtää koiria, myös omien, henkilökohtaisten mielentilojen ja tahtotilojen tiedostamista ja valjastamista. Energiaa ennen puhetta.

Kun ymmärrät, mitä koirat kehoillaan viestivät, pystyt jopa karkottamaan turvallisesti lenkillä vastaan tulevan irtokoiran ilman, että omat koirasi ovat vaarassa loukkaantua ulkopuolisen hyökkäyksessä.

Mikä on minun tapani elää ja olla koirieni kanssa

Koko koiraharrastukseni on saanut alkunsa vuonna 2001, kun tulin odottamattani hankkineeksi aggressiivisesti käyttäytyvän ensikoiran.

Tuoreena koiranomistajana en nähnyt lemmikkini raivokkaissa hyökkäyksissä selkeää logiikkaa, mutta opin vuosien saatossa tarkkailemaan kaikkia koiran signaaleja ja pienimpiäkin muutoksia sen elekielessä ja katseessa. Energioissa.

Tärkein oppi onkin, että koirat viestivät jatkuvasti ja, että koirat ovat myös äärettömän herkkiä ihmisten elekielelle ja katseelle. Jopa niin herkkiä, että elekieli, katse ja energiat jopa päihittävät sanallisen viestinnän. Hyödynnän sellaista tapaa elää ja olla koirieni kanssa yhä tänäkin päivänä.

Kuten moni meistä on saanut huomata, ja kuten historiankirjat ja erilaiset tiedejulkaisutkin todistavat, koirista on mukautunut äärettömän taitavia tunnetilojen tulkkeja. On todistettu, että koirat osaavat tulkita hymyilevän, vihaisen ja neutraalin ihmisen kasvojen ilmeitä, eikä ihme.

Tutkimuksessa Interspecies transmission of emotional information via chemosignals: from humans to dogs (lähde: Pipa Pärssinen, artikkelissaan ”Tunteiden siirtyminen koiran ja ihmisen välillä kemosignaalien kautta”) on havaittu, että esimerkiksi koirien sydämen syke on korkeampi silloin, kun tutkimustilassa on pelokkaan ihmisen hajua.

Siksi sillä, mitä tunnemme – eli omalla mielentilallamme ja sen hallinnalla – on myös valtava merkitys toimiessamme koirien kanssa.

Ei ole tarua, että eläin haistaa pelon, ja että pelkäävän ihmisen on vaikea huijata koiraa omalla toiminnallaan. Toisaalta täytyy myös huomioida, että koira osaa tulkita myös rennon ja iloisen ihmisen jo pelkästään hajuviestien perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että omalla toiminnallaan voi hyvin edesauttaa esimerkiksi jännittävää koiraa.

Jotta pystymme kommunikoimaan koiriemme kanssa niin arkisissa tilanteissa, kuin myös koulutustilanteissa, meidän on kyettävä tulkitsemaan koiran eleitä ja ilmeitä.

Ensimmäinen askel on tiedostaa, nähdä ja rekisteröidä ne, sitten analysoida ja vastata niihin. Se, miten tärkeänä kukin koiran mielialaa, mielentiloja, tunteita, ilmeitä ja eleitä pitää, on jokaisen koiranomistajan henkilökohtainen asia.

Minä kirjoitin tämän artikkelin ainoastaan kertoakseni, miten minä koirieni kanssa toimin.

27